自由 Vapaus

Kaksi kuukautta lähtöön.

Näillä main ihmiset alkavat kysellä, jännittääkö minua. Vastaus on yksinkertainen: ei jännitä.

Yksi tärkeimmistä asioista elämässäni on vapaus, joka minun piti laittaa myös tämän blogin nimeksi. Joku muukin oli ilmeisesti ajatellut samaa, koska kaikki kyseiseen aihealueeseen liittyvät suomen-, japanin- ja englanninkieliset sivunimet olivat varattuja. Siksi päädyin Itätuuleen ja pyhitän ensimmäisen postaukseni vapaudelle, joka japaniksi on 自由.

Vapaus on jännä juttu siksi, että niin moni ihminen pitää sitä tärkeänä. Olen kuitenkin huomannut, että käsityksiä vapaudesta on yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Minun vapauteni on sitä, etten ole riippuvainen mistään, voin mennä minne haluan ja elää kuten tahdon. Olen vapaa päättämään, millaisen elämän elän. Itsekkyydeksikin sitä voi nimittää. Varsinkin tässä tilanteessa, kun jätän monta ystävää Suomeen puoleksi vuodeksi tai ehkä jopa vuodeksi.

Vuosi elämästä on minun näkökulmastani lyhyt aika. Joistakin se tuntuu pitkältä, mutta minulle se on äärimmäisen lyhyt. Jos en käytä vuosiani unelmieni täyttämiseen, kadun sitä vanhana. Olen tavannut elämässäni liian monta ihmistä, jotka eivät niinkään kadu sitä, mitä ovat tehneet, vaan sitä mitä ovat jättäneet tekemättä. Niiden tapaamisten jälkeen päätin, että syteen tai saveen ー minä haluan tehdä kaiken, vaikka se menisi pieleen.

Käynti Japanissa on yksi toteutumattomista unelmistani, joka on nyt parhaillaan toteutumassa. Joskus unelmat eivät ole niin ihania kuin niiden luulee olevan, mutta niiden toteuttaminen on silti vaivan arvoista. Matkalla on monia vaikeita aikoja, kuten kymmeniä sivuja täytettäviä lomakkeita, kielen tiivistä opiskelua, koti-ikävää ja kaipuuta rutiineihin.

Eilen kävin pitkästä aikaa Tampereella. Koti-ikävän määrä oli yllättävä, sillä joka kerta oletan sen vähenevän, mutta se vain kasvaa kerta kerralta. Yliopiston kaikuvat käytävät, auringossa kimmeltävä kaupunki ja ihmisvilinä Hämeenkadulla. Joka kerta kun käyn Tampere-Orivesi-kierroksen, minulla on ikävä tavallista yliopisto-opiskelijan elämää. Sitä, että voi mennä illaksi kavereita moikkaamaan, taido-harkkoihin, nousta viikonloppuna junaan ja matkustaa lähipaikkakunnille… On lukuisia asioita, joita ikävöin.

Mutta kun vakiinnun rutiineihin, kaipaan pois. Vapaus on sitä, että voin lähteä koska hyvänsä, kun siltä tuntuu. On vaikeaa selittää järjellä, millä tavalla uudet asiat ovat mukavampia kuin tasainen arki. Uudet tilanteet vaativat astumista mukavuusalueelta, rohkeutta osoittaa oma osaamattomuutensa ja halua kokea ikäviäkin asioita. Mutta onnistumisen tunne on hieno, kun tekee jotain oikein, uudella tavalla.

Vasta silloin tuntuu hyvältä palata kotiin, kun on matkalaukullinen hyviä muistoja.