Vakioporukan paluu

Hups, mähän jopa kirjoitan blogia. Sellasta se on, kesäloma. Aikaa on vaikka muille jakaa ja tiistainakin vaan tapettiin aikaa kolme tuntia pelaamalla Unoa Ryuugakusei Kaikanilla. Tosin meitä oli vaan kaks pelaamassa (se toinen oli siis Fujille kiivennyt japanilainen poika joka ei ole alkuperäistä vakioporukkaa), koska kaikilla muilla oli töitä tai muuta menoa. Minäkin tein oman baitoni maanantaina, jeee. Kaksi tuntia englannin opetusta ja lompsan rahatilanne näyttää heti paremmalta.

Rahat tosin upposivat tehokkaasti tämän keskiviikon Enoshiman reissuun. Mutta mitäpä sitä ei uhraisi, kun oltiin tositositosi pitkästä aikaa vakiporukalla liikenteessä. Viime kerta oli kesäkuun 9. päivä, kun oltiin Ghibli-taidemuseossa. Eli käytännössä vaihtarin näkökulmasta katsottuna ikuisuus sitten. Jotenkin vaikeeta ymmärtää, että oon ollut täällä vasta neljä kuukautta, kun se tuntuu ikuisuudelta. Ja sitten samaan aikaan tuntuu siltä, että aika lentää siivillä, koska ei oo enää kuin puoli vuotta jäljellä.

Tämänpäiväinen Enoshiman reissu taisi olla myös vakiosakin viimeinen matka. Mukana ollut kiinalainen vaihtari nimittäin lähtee parin viikon päästä kotiin, ja tänään kun tutkailtiin kalentereita, niin kaikille sopivaa päivää ei meinaa löytyä millään. Töitä ja muita esteitä on vaikka muille jakaa.

Mutta joo, asiaan:

Enoshima – söpö pikku saari likaisen meren keskellä

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten täältä pesee. Otin yhteensä 151 kuvaa, joten kuvien valitseminen oli tuskaa. Arvostakaa sitä!

IMG_3704 IMG_3706 IMG_3710 IMG_3723 IMG_3725 IMG_3735 IMG_3748 IMG_3742 IMG_3759 Pahapaha tukkapäivä. Tornin huipulla oli mahdoton tuuli, mutta miks ihmeessä mun hiukset on ainoot, jotka lensi jatkuvasti silmille…? Haluan kampaajalle!IMG_3813 IMG_3827 IMG_3838 IMG_3841 IMG_3852Käytiin myös akvaariossa pällistelemässä mereneläviä, ja kerittiin juuri ja juuri illan viimeiseen delfiiniesitykseenkin. On siitä jo vähän aikaa kun oon käyny viimeks kunnolla akvaariossa, olisko ollut silloin kun oltiin Dublinissa 9-luokan luokkaretkellä. Sen jälkeen oon tosin nähnyt delfiiniesityksen, mutta Suomessa kun ei noita isoja akvaarioita juurikaan ole, niin on vaikea sanoa että sellaisessa olisi tullut käytyä.

Jep. Kutakuinkin tuonnäköinen reissu. Aamulla kasilta lähtö työmatkalaisten ruuhkajunilla ja kolmen tunnin matka perille, eikä toivoakaan istumapaikoista ekan tunnin aikana. Perillä saaren kiertelyä, kaikenlaisen hyvän syömistä, portaiden nousemista ja laskemista, jutustelua, paljon valokuvaamista ja ihanaa meri-ilmaa keuhkojen täydeltä. Vaikka meri olikin likainen.

Paluu illan viimeisen ohjelman eli akvaarion jälkeen olikin sitten puol kasin aikaan lähtö, ysin pintaan Ikebukurossa myöhäinen illallinen ja sitten kotiin. Kotiin saapumisaika oli puolen yön kieppeillä, ja kello on nyt…. ööööö….. kaksi yöllä. Eheh. Näinköhän mun piti mennä huomenna sanomaan heipat kiinalaiselle vaihtarille, joka lähtee kasin aikaan Ryuugakusei Kaikanilta Naritan lentokentälle ja kohti kotia..? Taisin lupautua, hups.

Pidemmittä puheitta, terkkuja jälleen sinne Suomeen. Yritän soitella kaikille ihanille tutuilleni siellä Suomessa ja laittaa kortteja nyt kun on aikaa, mut aina kun pääsen kotiin, iskee laiskuus. Ehkä se tästä, kun tylsyys pahenee loman aikana. Meinasin jo maanantaina kuolla tylsyyteen, vaikka se oli vasta ensimmäinen kunnollinen vapaapäivä. Silloinkin oli onneksi töitä, koska olisin muuten tullut mökkihöperöksi.

Mainokset

Life is a festival

Kesäloman alettua saan ehkä päivitysvälin siedettäväksi, koska vapaa-aikaa näyttää olevan tästä seuraavat kaksi päivää. Tai siis, on siinä yksi parin tunnin työvuoro ja raportin palauttaminen koululle, mutta siinäpä se oikeastaan onkin ennen keskiviikon reissua Enoshimaan.

Tähän viikkoon on mahtunut paljon mielenkiintoisia kohtaamisia, mutta myös kolmet jäähyväiset. Vaihtarin elämässä ympärillä olevat ihmiset vaihtuvat tiuhaan ja ylipäätään kaikki tuntuu tosi lyhytkestoiselta. Kaverit tulevat ja menevät, tilanteet vaihtuvat, aika kulkee uhkaavaa tahtia kohti ensi vuotta. Mutta sitä ennen rakennetaan muistoja ja juhlitaan sitä, että ylipäätään saa tilaisuuden tutustua mahtaviin ihmisiin ja osallistua kaikkeen jännään.

Viime aikoina erilaisia japanilaistyylisiä festivaaleja eli matsureita on ollut paljon, siksi siis otsikko ”Life is a festival”. Tämä otsikko siksi, että elämä vaihdossa on suurimman osan ajasta juhlaa. Vaikeitakin aikoja on, mutta tällä hetkellä tyytyväisyys tämänhetkiseen elämäntyyliin jyrää kaikki pikkuvalitukset alleen.

Pilalle menneiden suunnitelmien torstai

Yleisestä tyytyväisyydestä huolimattakin on päiviä, jolloin mikään ei vain onnistu. Näin jälkikäteen ajatellen viime torstai oli yksi niistä päivistä, koska kaikki suunnitelmat menivät kutakuinkin pipariksi.

Aluksi siis lähdin aamulla parin aseman päässä olevaan vaihtariasuntolaan auttamaan aiemmassa postauksessa mainittua aussityttöä pakkauksessa ja tavaroiden postittamisessa kotiin ja kaikenlaisissa pikkujutuissa. Kyseinen vaihtarikaveri oli jättänyt kaiken vähän viimetinkaan, joten aamupäivän juoksentelimme isojen matkalaukkujen kanssa ympäri ämpäri tarkoituksenamme ehtiä syömään sushia myöhemmin isommalla jäähyväisporukalla.

Kaikkien pakollisten asioiden hoitaminen kuten puhelinliittymän sulkeminen ja kaupungintalolla käynti veivät kuitenkin niin paljon aikaa, ettei sushille meneminen onnistunut. Tuntui aika pahalta aussivaihtarin puolesta, kun huomasi kaupungintalolla (joka oli viimeinen pakollinen hoidettava asia) että minuutit ennen bussin lähtöä hupenivat eikä sushin syömisestä tullut yhtään mitään alle puolessa tunnissa. Ehdimme nippa nappa bussillekin, joten hyvästit jäivät pikaisiksi haleiksi, bussin ikkunasta heilutteluksi ja pariksi tiristellyksi kyyneleeksi. Tulee kyllä ikävä, koska en tule näkemään kyseistä tyttöä ikuisuuteen. Ja vihdoin kun onnistuin tutustumaan paremmin paria päivää ennen. ;___;

Vaihtarielämän kohtaamiset ovat aika usein sitä, että tajutaan liian myöhään kaikki ne jutut, joita olisi pitänyt tehdä ennen eron hetkiä. Mutta toisaalta sitä ennen tulee tehtyä kaikkea, mitä voi hymyillen muistaa jälkikäteen. Vietetty yö Roppongissa toukokuussa, reissut Tokioon, lukuisat korttipelit… muistoja riittää.

Mutta joo, aussivaihtarin suunnattua takaisin kohti vaarallisten otusten Australiaa, meidän jäljelle jäänyt neljän hengen saattueemme suuntasi Kawagoeen olusille. Menimme siis kattoterassille viettämään aurinkoista iltaa rajoittamattoman juomisen ja syömisen merkeissä. Elämä oli ihanaa ja aurinko paistoi….

…..kunnes alkoi sataa kuin saavista kaatamalla.

Jouduimme siis lähtemään kesken, koska kastuimme sateessa litimäriksi. Hiukan ketutti, koska rajoitukseton syöminen ja juominen eivät ole ihan ilmaista lystiä, ja ehdimme olla ehkä… öööö…. puoli tuntia? Mutta joo, ei mahda mitään japanilaiselle kesälle, jossa sää vaihtuu helposti sekunneissa auringonpaisteesta kaatosateeseen.

Suuntasimme siis vettä tippuen Ryuugakusei Kaikanille (aiemmin mainittu vaihtariasuntola) pelaamaan korttia. Trolol, taas. Ryuugakusei Kaikanilla Unon läiskimisestä on tullut niin pinttynyt tapa, että jäämme sinne varmaan asumaan joskus.

Niin siis päivä alkoi ja päättyi Ryuugakusei Kaikanille. Palasimme illan vikalla junalla kotiin, ja viimeisen junansa missannut tyttö majoittui luonani Green Housessa. On hyödyllistä, kun minulla on nykyään kahden huoneen avaimet täällä asuntolassa, koska olen muuttamassa toiseen huoneeseen. Ja minulle sanottiin, ettei kiirettä muuttamisen kanssa, joten pidän tuon toisen huoneen vierashuoneenani. Hohohoo.

Lisää jäähyväisiä + ilotulitusten katselua Asakusassa

Perjantai meni kutakuinkin tekemättä mitään, ja vietinkin siis jonkin verran aikaa kotiin lähtevän Minnan kanssa. Lauantaiaamuna puolestaan heräsin joskus puoli neljän aikaan auttamaan Minnaa ja massiivisia pakaaseja lentokentälle.

Kyseessä oli superhelteinen päivä, joten jo aamulla viiden aikaan oli joku 25 astetta lämmintä. Oli aika tuskaisaa hilailla laukkuja ensin kymmenen minuuttia asuntolalta asemalle, sitten kahdella asemalla vaihdoissa junasta toiseen. Mutta selvisimme kuin selvisimmekin ajoissa kentälle.

Minnalle oli aika helppoa sanoa jäähyväiset, koska tulen täältä kumminkin jossain vaiheessa Tampereen suuntaan ja ajattelin pistäytyä Minnan kissojen valtakunnassa (=kotona). :D Eli Minna, valmistaudu siihen, että tulen kiusaamaan sua ja kissojasi!

Saattoreissun jälkeen suuntasin Uenoon, jossa minun oli tarkoitus tehdä ostoksia ennen kuin jatkaisimme Uenosta Asakusaan seuraamaan ilotulituksia. Halusin löytää uudet sandaalit, koska edelliseni hajosivat, ja vähän kevyempää vaatetta koska oli kuumaa kuin Saharassa.

Ja tadaaaaa, löysin parin tunnin aikana yhden (!) paidan. Ihanaa olla pitkä, paksu ja isojalkainen. Yhyhyhyhy, haluan olla kawaiiii japanilainen tyttö, joka löytää vaatteensa standardimitoitetuista rekeistä.

Mutta joo, suuntaan taas kenkäostoksille myöhemmin, koska sandaalittomuus on kuolemaksi 30 asteen helteillä. Saati sitten elokuussa, kun lämpötila nousee melkein 40:een.

Jees, mutta vaateostosten jälkeen hain lopun porukan asemalta, menimme syömään ja sitten suuntasimme Asakusaan.

Asakusaan, jossa oli hitoikseen porukkaa, koska illan ilotulitus oli yksi Japanin isoimmista ellei peräti suurin. Majoituimme Sensojin temppelin lähistölle, koska neljän aikaan iltapäivästä ei enää ollut mitäänt toiveita ängetä Sumida-joen lähistölle, vaikka sieltä olisi ollut paremmat näkymät. Oli tuskaisan kuumaa, joten istuimme varjossa, joimme paljon vettä ja jääteetä ja juttelimme, vaikka ilmapiiri oli jostain syystä tosi nuiva, ehkä kuumuuden tai väenpaljouden vuoksi.

Alueella oli myös paljon kaikkia kivoja pikku kojuja kuten matsurissa konsanaan, joten söimme mm. pehmistä, jäähile-juttua, takoyakia, voiperunoita, yakisobaa ja kaikkea kivaa pikkunaposteltavaa. Joka kyllä oli törkeän kallista, mutta teki kauppansa, kun paikalla oli tuhansittain ilotulitusten katsojia.

IMG_3578 IMG_3580 IMG_3585 IMG_3587 IMG_3589 IMG_3591 IMG_3594 IMG_3614 IMG_3625 IMG_3626 IMG_3638 IMG_3666 IMG_3667IMG_3641Oli kyllä uskomattomat ilotulitukset, tosin sopivan katselupaikan löytäminen vei aikaa, koska väkeä tosiaan oli kuin pipoa. Hukattiin siinä samalla myös yksi kiinalainen matkasta, koska se lähti yksistään harhailemaan joen väkiryysikseen ja ilotulitusten loppuessakin oli vielä sillä reissullaan. Mutta joo, kyseessä oli tyyppi joka löysi kyllä keskenäänkin takaisin kotiin, joten kävelimme loppuporukalla Asakusasta Uenoon pari kilometriä, koska emme halunneet mennä Asakusan aseman paluuryysikseen. Sitten Uenosta Ikebukuroon, jossa kävimme kiinalaisessa ravintolassa syömässä ja sitten kotiin. Sellainen kevyt 21 tuntia valveilla yhteen soittoon, joskaan ei vedä vertoja viime viikon Fuji-maratonille. :D

Kawagoen tuhansien valojen matsuri

Ja tänään puolestaan nukuin myöhään, tein vähän viimeistä palautettavaa raporttia ja suuntasin viiden aikaan Kawagoeen. Menimme siis tutorini ja tämän parin kaverin kanssa viettämään matsuria, eli ostelemaan kaikkea kivaa pikkupurtavaa kadunvarren kojuista, katsomaan erilaisia esityksiä ja pitämään muuten hauskaa japanilaiseen kesätyyliin.

IMG_3695 IMG_3693 IMG_3685 IMG_3682 IMG_3680 IMG_3673 IMG_3671Viimeiseksi illalla löysimme tiemme vielä yakitori-paikkaan, joka oli ilmeisesti kääntänyt bisneksensä täysin alkoholipainotteiseksi. Tai siis, ei se mitään kaupankäyntiä ollut, koska yksi porukastamme tunsi omistajan, joka tarjosi meille ilmaiset juomat ja ilmaisen viihteen. Paikalla ollut porukka oli tosi hulvatonta. Rattoisasti iltaa viettivät pari amerikkalaista turistia (tai no jaa, toinen oli Kanadasta) ja ryhmä sekalaisia japanilaisia. Istuimme siis juomaan ja jutustelemaan joksikin aikaa. Lisää mielenkiintoisia ihmiskohtaamisia tupsahtelee joka nurkan takaa yksi toisensa jälkeen, ja kaikkein hauskinta on se, että porukka kiittelee sitä, että olen tullut näinkin kauas kuin Japaniin. Tuntuu hassulta tulla kiitetyksi sellaisesta asiasta, kun minun pitäisi kiittää siitä, että minut otetaan aina tosi hyvin vastaan lähes kaikkialla.

Viimeisenä etappina suuntasimme syömään raamenia jo tutuksi käyneeseen tsukemen-paikkaan Kawagoen kauppakadun varrella. Vaihtelun vuoksi vakiporukan ulkopuolista seuraa, uusia tuttavuuksia ja hieno ilta. :)

Ja tässä kaikki tällä erää. Ei pitänyt olla paljon kerrottavaa, mutta jotenkin tämä kirjoittaminen taas venyi yö kolmeen. Onneksi on kesäloma!

Huippuhetkiä ja hyvästejä

Näihin pariin päivittämättömään viikkoon on taas mahtunut kaikenlaista. Enimmäkseen pari vikaa kouluviikkoa ennen kesälomaa ovat olleet täynnä kokeita, puheita, esseitä ja raportteja, eli opiskelunkin puolesta kiirettä on pitänyt ihan riittävästi. Jos totta puhutaan, niin yksi raportti on vieläkin tekemättä.

Tunnit loppuivat tiistaina, mutta se ei juurikaan vaikuta siihen, kuinka paljon olen kotona. Green Housessa asuvan amerikkalaisen vaihtarin poikaystäväkin viihtyy täällä asuntolassa paremmin kuin minä. Mutta koska useimmiten olen kotoa pois hauskanpidon vuoksi, en ole juurikaan pahoillani siitä, etten ole homehtumassa huoneessani.

Viime viikkojen ajalta mainitsemisen arvoisia asioita on pari kappaletta. Toinen on se, että suurin osa vaihtareista suuntaa tämän viikon jälkeen kotia kohti, joten asuntola autioituu, elämä rauhoittuu ja minulle jää oikestaan enimmäkseen vain japanilaista juttuseuraa. Ihan vähän myös kiinalaisia, taiwanilaisia ja jopa yksi korealainen.

Toinen juttu puolestaan on se, että valloitimme viime viikonloppuna Fujin!

Jäähyväispippalot aikaisin kotiin palaaville vaihtareille

Perjantaina 18. päivä keräännyimme jälleen juhlien merkeissä Ryuugakusei Kaikanille. Pidimme siellä Minnan, Carleenin (amerikkalainen vaihtari) ja Ishtarin (australialainen vaihtari) läksiäispippalot ja Minnan synttärit, jotka olivat 20. päivä.

Juhlissa oli hauskaa, joten huomaamatta kotiinpaluu meni myöhään. Muuten se olisi ollut okei, mutta seuraavana päivänä suuntasimme iltapäivästä kohti Fuji-vuoren haasteita. Neljän hengen porukkamme oli siis enemmän tai vähemmän väsähtänyt jo ennen vuorikiipeilyä.

Huipulle on pitkä matka – kiipeäminen Fuji-vuorelle

Japanin korkein kohta vallattu. Fuji-vuori, 3776 metriä merenpinnan yläpuolella. 7-8 tuntia kiipeämistä, 7,5 tuskaista kilometriä huipulle, 3 tuntia laskeutumista, kylmää tuulta, unettoman yön väsymystä ja kipeitä lihaksia. Naurua, maailman kaunein tähtitaivas, alla välkkyvien kaupunkien valot, mahtavaa seuraa ja huipulle saapumisen riemu. Fuji-vuoren valloittaminen oli elämäni fyysisesti raskain kokemus, mutta samalla myös unohtumaton osa vaihtovuotta Japanissa.

IMG_3494Kiipeämisviikonlopuksi oli uhkaavasti luvattu sadetta, joten turvauduin ennen reissua japanilaisiin poppakonsteihin ja väkertelin teru teru bouzun (lempinimeltään hangman, koska nenäliinaparka näyttää ihan hirtetyltä ukolta) ikkunan ulkopuolelle roikkumaan. Japanilaisen uskomuksen mukaan siis nenäliinasta tehty ukko ikkunan ulkopuolella tuo hyvää säätä seuraavalle päivälle – ja se itse asiassa toi, koska koko Fuji-vuorelle kiipeämisen aikana ei tullut pisaraakaan vettä, vaikka kiipeämisen alkuvaiheessa siltä vähän näyttikin.

IMG_3499 IMG_3501 IMG_3507 IMG_3517Näkymät vuorelta olivat mielettömät yölläkin, sillä valot olivat tosi kauniita. Nähtiin myös kaukaiset ilotulitukset, ukkosen salamointi ja myöhemmin poutaantuvan taivaan tähdet.

IMG_3534 IMG_3535 IMG_3554_rajattuLoppujen lopuksi meistä kolme kiipesi huipulle, eli siis minä ja kaksi japanilaista, jotka olivat mukana. Minna kipusi kasiasemalle saakka. Asemia on siis ykkösestä ysiin, ja vitosasemalle pääsee bussilla. Tulimme siis vitosasemalle saakka ja sieltä lähdimme kiipeämään kohti Fujin (melkein) lumista huippua.

Huipulle pääseminen oli kyllä todella, todella, todella rankkaa. Ajattelin monta kertaa matkan aikana, että en jaksa huipulle asti, mutta pitämällä tarpeeksi taukoja ja mahtavan seuran vuoksi selvisin huipulle saakka. Itse asiassa oli aika rohkaisevaa huomata, että olin yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa kuin mukana kiivenneet japanilaiset, ellen jopa paremmassakin, koska yllä olevassa kuvassa oleva vasemmanpuolinen jätkä meinasi nukahtaa kävellessään. Edellisenä päivänä oltiin pidetty kotiinlähtevien vaihtareiden läksiäisiä, joten kaikki olivat enemmän tai vähemmän väsyneitä. Oli kumminkin aika pelottavaa, kun kaveri meinasi nukahtaa keskelle jyrkkää vuoristopolkua kiivetessään. Japanilaiset pystyvät nukkumaan vaikka seisaaltaan kivikasan keskellä.

Kasiaseman jälkeen väkeä oli kuin pipoa, ja käytännössä jonotimme huipulle. Kuten toinen japanilaisista sanoikin, jono oli kuin Disneylandissa. Tosin Disneyland on kirjaimellisesti lastenleikkiä verrattuna Fuji-vuorelle kiipeämiseen.

Ai niin, ja Fuji-vuoren huipulla oli pirullisen kylmää. Kaiken kukkuraksi sinne päästyämme emme edes nähneet auringonnousua, jota menimme katsomaan, sillä oli pilvistä. Söimme kuitenkin huipulla olleessa ruokapaikantapaisessa (en tiedä miten ne työntekijät pääsivät sinne, koska huipulle ei päässyt autolla tai millään ja kiipeäminen oli ihan riittävän hankalaa) ja lähdimme laskeutumaan alas.IMG_3556 IMG_3557 IMG_3561 IMG_3568Siinä missä nouseminen oli väsyttävää, laskeutuminen oli täyttä tuskaa. Se sujui nopeammin ja helpommin, mutta sattui pirusti jalan lihaksiin ja aiheutti kivat rakot jalkoihin.

Reissu oli kaikkiaan aika ristiriitainen kokemus. Toisaalta en halua enää koskaan kokea samaa uudestaan, koska se oli elämäni uuvuttavin kokemus, mutta toisaalta käteen jäi myös paljon hyviä hetkiä. Tauot eväitä jaellen ja tähtiä katsellen, yhdessä koettu lihassärky ja huipulle saapumisen riemu auttoivat jaksamaan ylös asti. Mutta yhtä kaikki sekä minä että huipulle jatkaneet japanilaiset olimme sitä mieltä, että ei enää koskaan enää. Fuji-vuorelle kiipeäminen on tosiaan sellainen kokemus, joka koetaan vain yhden kerran elämässä.

Jäähyväisiä – kotiinpalaavat vaihtarit

Tällä viikolla vaihtareista kolme lähtee kotia kohti. Tai oikeastaan yksi lähti tänään, yksi lähtee huomenna ja Minna lähtee lauantaina. Asuntolasta tulee kutakuinkin autio, ja on vaikea uskoa, että osa porukasta todella lähtee pois.

Vaihtariporukan lähtö tuntuu hassulta varsinkin sen jälkeen, kun vietin tänään yhden päivän huomenna kotiin palaavan australialaisen kanssa. Aiemmin en ole viettänyt aikaa kaksistaan kyseisen vaihtarin kanssa, enkä edes tajunnut että kyseessä on niin mahtava tyyppi. Tuntuu hirveältä haaskaukselta, että tutustuu vikana päivänä paremmin ja seuraavana päivänä joutuu sanomaan jo jäähyväiset. Mutta joo, hyvä syy lähteä Australiaan myöhemmin!

Tänään kävin myös tapaamassa kahta japanilaista tyttöä, joihin tutustuin viime viikolla vahingossa Takasakassa olevassa ostoskeskuksessa. Toinen tytöistä luuli minua venäläiseksi tutukseen ja alkoi jutella, minkä jälkeen keksittiin lähteä yhdessä syömään ja silloin sovittiin myös tapaavamme uudestaan. Tänään tapasimme toista kertaa ja kyseessä on hauska parivaljakko. Molemmat ovat siinä kolmenkympin kieppeillä olevia työssäkäyviä naisia, mikä on hauskaa vaihtelua normaaleihin opiskeluympyröihin.

Mutta joo, nyt väsyttää liikaa, joten jätän loput lähteviin vaihtareihin liittyvät kuulumiset myöhemmälle. Huomenna käydään sushilla aiemmin mainitun aussin kanssa ja sitten sanotaan jäähyväiset. Lauantaina on myös Minnan jäähyväiset, joten väsään luultavasti jonkun lähteviä vaihtareita koskevan erikoispostauksen. (Ehkä.)

Nyt on kumminkin kesäloma, joten aikaakin on vähän enemmän! (Ehkä.)

”Onks toi se sun pikkusisko?”

Taina toi tässä parin viikon aikana niin paljon eloa tasaiseen arkeen, että blogin kirjoittaminen kaikesta tapahtuneesta tuntuu mahdottomalta urakalta. Jo kuvien valitsemiseen meni luvattoman paljon aikaa. Mutta joo, pakko kirjoittaa ylös, koska aika rientää ja lakaisee muistikuvat tehokkaasti mielestä.

Otsikko on muuten perustettu sille hauskalle faktalle, että Tainaa luultiin joku tuhat ja yksi kertaa pikkusiskokseni. Ehkä vika on siinä, että japanin sanat serkulle ja pikkusiskolle muistuttavat aika paljon toisiaan. :D

Osa 1 – Saapuminen

Kävin siis hakemassa torstaina 26. kesäkuuta rakkaan serkkuni Naritan lentokentältä, minkä jälkeen puksuttelimme kolmisen tuntia Higashimatsuyamaan. Naritan lentokentälle pääseminen on kyllä tosissaan aika pitkäpiimäistä touhua Saitamasta, mutta olin varma että Taina eksyy, joten lähdin hakemaan. :D Sain kivasti koulujuttuja tehtyä matkalla.

photo1Ensikosketus japanilaisen ruuan ihmemaailmaan saapumispäivänä: raamenia ja epäuskoinen ilme puikkohaasteen edessä!

Samaisessa ravintolassa yksi japanilainen (vähän juovuksissa) ollut ukkeli kysyi minulta olemmeko amerikkalaisia ja puhummeko englantia. No ei. Ukko jutteli jotain enkun opiskelusta, mutta kun osoitin puolessa välissä keskustelua etten ymmärtänyt yhtä lausetta, mies luopui leikistä. Perus juttu, kun kerran mokaa, niin monet keskustelun aloittaneet vastaavat heti: ”No jaa, sä oot ulkomaalainen, ihan sama, et kumminkaan tajua.” Heihei, juttelin sun kanssa just jonkun viis minuuttia ilman mitään ongelmia! Mut joo, hauska pikku juttutuokio, niin kauan kuin sitä kesti.

Osa 2 – Kawagoe

IMG_3110photo3 photo5Tainan tokana Japani-päivänä suunnattiin Kawagoeen kaksistaan. Käytiin muun muassa Kawagoen vanhassa osassa, jossa kaikki kivat makeiskaupat menivät kiinni ennen kuin ehdimme sinne. Lohdutukseksi suuntasimme syömään okonomiyakia niin paljon kuin napa vetää. Pääsin peräti paistamaan itse, kun mukana ei ollut ketään japanilaista, joka olisi tehnyt työt puolestani. Ohoh. Unohdin innostuksissani antaa Tainan paistaa, hups!

Osa 3 – Asakusa & Skytree
IMG_3340
IMG_3344 IMG_3348 IMG_3351 IMG_3358 IMG_3362 IMG_3367 IMG_3378 IMG_3380 IMG_3382Lauantaina (joka oli Tainan kolmas päivä täällä) suunnitelmana oli mennä Tokion Asakusaan. Tällä kertaa mukaamme lähti Minna ja pari japanilaista vakioporukan jäsentä (joista toinen tosin liittyi seuraan vasta illemmalla). Pyörimme turistien kansoittamalla Sensojin temppelialueella, minkä jälkeen jatkoimme Skytreehen. Skytreen juurella oli myös Muumi-kauppa, jonka kyltissä lukee ”Kaikki hauska on hyvää vatsalle”, suomeksi. Ja siitä hyvästä menimmekin pitämään hauskaa ja syömään / juomaan suklaapirtelöjuttuja läheiseen kahvilaan, koska meidän piti odottaa iltahämärä ennen Skytreehen nousemista.

Oli vähän huono päivä käydä Skytreessä, koska sadepilvet tukkivat puolet näkyvyydestä, mutta joo, sellainen on japanilainen kesä. Luultiin ylimmässä kerroksessa, että ikkunat ovat valkoisia, mutta sitten tajuttiinkin että ne on vaan pilviä…. jotka onneksi siirtyivät pois maiseman tieltä silloin tällöin.

Osa 4 – Vaihtaripippalot

Sunnuntaina raahasin Tainan mukanani Ryuugakusei Kaikanille eli toiselle vaihtareiden asuntolalle. Luvassa oli juhlimista, juttelua, takoyakin syöntiä (osassa takoyakeista oli sisällä wasabia, mikä toi vähän jännitystä elämään) ja kortinpeluuta. Illan päätteeksi suuntasimme joelle ampumaan ilotulituksia – jos siis ”ampuminen” on oikea verbi, kun Japanissa ilotulituksilla tarkoitetaan myös tähtisadetikkuja. Mutta oli mukana jotain vähän Suomen tähtisadetikkuja räiskyvämpiäkin tapauksia, joten kai niitä voi ilotulituksiksi kutsua… ehkä. Ei niitä silti ammuttu, sillä lähes kaikki olivat kädessä pidettäviä malleja.

Facebookissa on tästä tapahtumasta niin paljon kuvia, että opettajani kyseli maanantaina perääni ja päätteli lintsaamiseni syyksi krapulaa, koska oli nähnyt kyseiset kuvat. No ei, en ole vielä Japanissa ollessani kärsinyt krapulaa lainkaan, vaikka sama opettaja on arvannut sitä poissaoloni syyksi jo kahdesti. Lintsasin maanantain tunnin Tainan takia, mikä ei välttämättä ollut yhtään pätevämpi syy. Tai ehkä oli, koska en näe taas Tainaa vähään aikaan, kun se huitelee ties missä Costa Ricassa ilman mua, nyyyyyyyyh.

Osa 4 –  Odaiba

Maanantai 30. kesäkuuta oli lyhyen ajan sisällä jo toinen kerta Odaibassa! Mutta joo, Odaiba on Tokion kaupunginosista se, josta pidän kaikkein eniten, joten mikä jottei. Menimme myös japanilaiseen onseniin, joten siltäkin kannalta hyvä sijainti.
IMG_3414 IMG_3415 IMG_3416 photo8IMG_3420

photo10photo14Tapasimme Oedo Onsen Monogatari -nimisessä kylpylässä myös Nagoyasta tulleen pariskunnan, jonka kanssa juttelimme jäähilejälkkäreiden ääressä. Vaihdoin myös Line-osoitteita, joten jos suuntaan jossain vaiheessa Nagoyaan, tiedän missä käydä. Oli kyllä hauska jutustella ihan randomisti japanilaisen nuorenparin kanssa. Jännästi japanilaiset tulevat aina juttelemaan, ihan sama ollaanko lillumassa kuumissa lähteissä, syömässä raamenpaikassa, kassajonossa…. Hauskoja juttutuokioita on vaikka muille jakaa.

IMG_3438 IMG_3444 IMG_3457 IMG_3462photo15photo16photo17photo18Onsen Monogatarin lisäksi käytiin maailmanpyörässä, kauppakeskuksissa pyörimissä ja syömässä takoyakia. Lopuksi odottelimme iltahämärää ja kuvasimme aina yhtä upean yönäkymän. Odaiba on upea paikka.

Ai joo, ja illalla kävimme paluumatkalla syömässä. Paikka oli Kawagoessa, joten mukaamme liittyi myös aiemmissa kuvissa ollut japanilainen kaveri.

Osa 6 – Sekalaista settiä viikon aikana

Viikon aikana tuli harrastettua kaikenlaista sekalaista, muun muassa Tainan raahaamista yliopistolle, hirsipuun pelaamista hypäreillä, yakinikun syömistä koulun loputtua ja muuta aika päämäärätöntä haahuilua. Ei oikeastaan mitään sen ihmeempää, minkä vuoksi tapahtuneesta ei ole juurikaan kuvia.

Ai joo, testattiin kyllä nattoon syömistä yhtenä iltana. Ei ollut äärettömän pahaa, muttei erityisen hyvääkään. Itse asiassa nattoo maistuu vähän suomalaiselta oluelta tai ylikäyneeltä kotikaljalta.

Osa 7 – BBQ-piknik ja taidon tervetuliaisjuhlat uusille jäsenille

Tainan toinen lauantai Japanolandiassa sujui siten, että menimme sateesta huolimatta seuraavalle asemalle ja Shinrinkooenin puistoon (joka on mainittu aiemmissa postauksissa jossain ehkä huhti-toukokuun tienoilla). Luvassa oli siis jälleen grillaamista, eli BBQ:ta, eli yakinikua. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Menimme yhdessä kv-toimiston ihmisten kanssa ja mukana oli iso rykelmä Taiwanista saapuneita parin viikon vaihtareita. Juttelimme kuitenkin suurimmaksi osaksi mukana olleille japanilaisille, joista yhtä erehdyin heti alkuun luulemaan taiwanilaiseksi. Hupsista.

Syötyämme hyvin palasimme kotiin, minkä jälkeen suuntasin yksistäni yliopistolla pidettäviin taido-kerhon ekavuotisten tervetuliaisjuhliin.

Taido-kerhon tuntien olisi ehkä pitänyt arvata, että luvassa on 1) pelejä joissa häviäjätiimi kärsii jonkun rangaistuksen (koska niitä tehdään tässä seurassa aina), 2) sekä kisat että häviäjien rangaistukset olivat suurimmalta osin urheilua. Eli näiden pippaloiden jälkeen jalkoja jomotti, mutta hauskaa oli silti. :D Olen edelleen sitä mieltä, että taidon pariin kokoontuvat kansalaisuudesta riippumatta ne parhaat ihmiset.

photo21 photo22

Osa 8 – JLPT ja sen lopettajaiset Kawagoessa

Sunnuntaina edessä oli japanin kielen tasokoe, joka meni yllättävän hyvin. Tasokoe järjestettiin parinkymmenen minuutin junamatkan päässä Kawagoesta, joten Taina pyöri siellä kokeen ajan. Kokeen jälkeen suuntasimme sushille kolmistaan mukaan liittyneen vakio-japanilaisen kanssa ja sen jälkeen izakayaan juhlistamaan kokeiden loppua, sillä mukana olleella japanilaisella oli edellisenä päivänä ollut englannin koe.

Izakaya-reissut ovat kyllä aina niin hilpeää seurattavaa, varsinkin kun mukana on ihana serkkuni, joka on hilpeässä mielentilassa jo ilmankin mitään alkoholipitoisia juomia. Hauska pääte kokeeseen pänttäämiselle, vaikka ei minun opiskeluani voi hyvällä tahdollakaan sanoa ihan kunnon pänttäämiseksi.

Osa 9 – Karaoke

Ja paheellinen elämä jatkui maanantaina! Koulun jälkeen suuntasimme seitsemän hengen porukalla Higashimatsuyaman karaokeen lauleskelemaan. Koska suurin osa väestä myöhästyi illan viimeisestä junasta, loputkin päättivät jäädä karaokeen koko yöksi. Mikä siis tarkoitti kymmenen tunnin laulamista ja hauskanpitoa, koska meidät potkittiin vasta aamuviideltä pihalle karaokepaikasta.

Ehkä hauskin yö aikoihin, vaikken laulamisesta erityisesti piittaakaan. Mutta hyvää musiikkia ja mahtavaa seuraa, mitä muuta sitä voisi elämältään toivoa.

photo27 photo29 photo31 photo33photo26 Hehe, tuli taas harrastettua vähän ala-astemeininkiäkin kun osa porukasta nukahti. Onneksi tussi lähti suhteellisen hyvin naamasta. :D

Osa 10 – Läksiäispippalot

Koska Tainan lento lähti perjantaina, kokoonnuimme edellisenä iltana eli torstaina Kawagoeen pitämään pienet läksiäispippalot. Koska Etelä-Japanissa raivosi alkuviikosta isoin taifuuni aikoihin, olimme vähän huolissamme siitä, rantautuuko kyseinen hirmumyrsky tänne a) sillä aikaa kun olemme Kawagoessa, emmekä pääse kotiin, b) seuraavana aamuna, eikä Taina pääse Costa Ricaan lähtevään koneeseen.

Kumpaakaan ei kuitenkaan sattunut, koska taifuuni katosi mystisesti matkalla Saitamaan. No jaa, ei ollut mikään suuri menetys.

Mutta joo, Kawagoessa kävimme syömässä ja menimme tunnelmalliseen drinkkibaariin läiskimään korttia ja juttelemaan. Yksi illoista, jotka kuuluvat mahtavien iltojen pitkään litaniaan. Mainiota seuraa, uusi korttipeli ja maailman parhaat drinkit.

Tämän postauksen pääkuva on muuten näistä pippaloista, koska paikka oli supertunnelmallinen.

Viime aikoina on kyllä tullut juotua luvattoman paljon alkoholia, mutta erikoistilanteet ehkä sallivat sen, haha. Plus se, että olen matkassa japanilaisten kanssa, jotka yleensä lopettavat riittävän hyvissä ajoin. :D

Ai joo, ja drinkkibaari-illan jälkeen kävimme myös tsukemenilla samassa paikassa, jossa kävin ollessani ensimmäisiä päiviä Japaninmaalla. Ah sitä nostalgiaa!

Osa 11 – Päätös & mitä tapahtui sen jälkeen

Perjantaina saatoin Tainan jälleen Naritan lentokentälle ja kävin sillä yhdellä tunnilla, jota ei oltu peruttu taifuunin vuoksi. Aamun pari ekaa tuntia peruttiin taifuunivaroituksen takia, mutta hulvattominta oli se, että aurinko paistoi täydeltä terältä melkein koko aamun.

Tainan lähdettyä ajattelin, että elämääni tulee rauhallinen vaihe, mutta eeeeeei. Lauantaina nimittäin suuntasimme kuuntelemaan pois lähtevien vaihtareiden läksiäispuheita. Jouduin lähtemään kesken läksiäispuheiden tekemään työvuoroni viereisessä kylässä, mutta palasin takaisin juuri sopivasti syömään läksiäisjuhlien ruuan jämät. Kyllä opiskelija osaa ajoituksen, kun on ruokaa tarjolla!

Juhlallisuuksien jälkeen suuntasimme vähän pienemmällä porukalla läheiseen ostoskeskukseen syömään jäätelöä ja etsimään Uno-kortteja, jotka viimein myös löysimme. Korttien kanssa suuntasimme Ryuugakusei Kaikaniin juhlistamaan jotain (en tiedä mitä). Pelaamaan siis korttia, syömään ja juomaan. Ja lisää hauskoja iltoja kertyy hauskojen iltojen listaani, yksi toisensa jälkeen.

Muiden vaihtareiden läksiäispuheet saivat minut oikeasti myös miettimään sitä, että puolen vuoden päästä minulla on sama edessä. Sitä ennen saattaa iskeä koti-ikävä, mutta nyt tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että tulisin kotiin edes käymään kesälomalla. Yksi vuosi on lyhyt aika tutustua ihmisiin, ja haluan ottaa siitä kaiken ilon irti kun olen täällä. Harmi vain, että lähes puolet täällä saamistani ystävistä lähtee kotiin seuraavien parin viikon aikana. Onneksi tänne jää myös monta hyvää ystävää, joihin jäljellä olevan puolen vuoden aikana haluaa tutustua vielä lisää.

Itken varmaan kuin vesiputous sitten kun lähden täältä. Ja ehkä tässä lähiaikoinakin muiden vaihtarien lähtiessä kotia kohti. Mutta sitä ennen on vielä edessä monta mahtavaa päivää, joiden aikana voi tehdä paljon unohtumattomia muistoja.

Tässä kaikki tällä erää! :)