Elämää ja irtosuhteita

(Disclaimer: otsikko on klikkiotsikko. Hähää. Mutta liittyy toki tämänkertaiseen aiheeseen.)

Arvatkaa mitä! Täällä on tullut lunta ja rakeita! Ja räntää! Jee!

Sää on ollut viime aikoina melko hanurista, koska on ollut koleaa ja paljon tuulisia päiviä. Täällä tuulet eivät ole sellaisia pikku puhureita, vaan välillä tuntuu, että tukka irtoaa päästä. Ja puolet päivistä sataa. Mutta joo, päivittäisessä elämässä säästä on aina helppo puhua, koska se on aina varma tapa saada ihmiset mukaan juttuun.

Loputkin kevään vaihto-oppilaat saapuivat viime viikolla, ja siitä lähtien elämä on ottanut tasaisen kurssin kohti vaihtarin elämäntyyliä. Tämä niin kutsuttu ”vaihtari-lifestyle” on aihe, josta ajattelin kirjoittaa tällä kertaa. Tunnistan oireet, koska olen ollut vaihdossa aiemminkin, mutta minulla on silti joka kerta vaihtarielämän kanssa sopeutumisongelmia. Suurin ongelma liittyy tietysti ajanhallintaan, koska tekemistä on paljon ja vuorokausi ei millään riitä.

Vaihto-oppilas elää jatkuvien irtosuhteiden maailmassa, kokeilee paljon kaikkea kiinnostavaa, mutta hylkää epäkiinnostavat jutut melko pian. Tämä pätee yleensä sekä asioihin että ihmisiin, ja vaikka en itse olekaan erityisen viehtynyt irtosuhteisiin ihmissuhteissa, tiedän, että aika monille vaihtareille ne kuuluvat asiaan. Ja no, tavallaan näen senkin, että vaihto-oppilaan elämässä osa kaverisuhteistakin on ”irtosuhteita”, koska uusia ihmisiä tulee niin paljon, että on joskus pakko tehdä valintoja. Eniten irtosuhteet pätevät kuitenkin asioihin ja poukkoileviin kiinnostuksen kohteisiin.

Vieraassa kulttuurissa vietetty aika on lyhyt, ja siitä yrittää aina parhaansa mukaan saada lyhyestä jaksosta kaiken irti. Niinpä vaihto-oppilaat pääsääntöisesti sinkoilevat aktiviteetista ja ihmisestä toiseen, sitoutuvat vähän ja hylkäävät heti asiat, jotka eivät kiinnosta. Omalla tavallaan tällainen elämäntyyli on Vapautta isolla V:llä, sillä vaihtareille harva asia on oikeasti velvoittavaa. Omalla tavallaan vaihtarin elämäntyyli on kuluttavaa, koska elämä on jatkuva aikataulukaaos, ja uusia ihmisiä tavataan kymmenittäin viikossa. Ja muistatko kaikkien nimet? Ehei, ei toivoakaan.

Minulle iso ongelma vaihtariudessa on se, että liian iso sosiaalinen piiri kuormittaa ja suunnitelmat useiden ihmisten kanssa vievät aikaa, joten alan pian vältellä ihmisiä. En tykkää sanoa ”ei” kun joku ehdottaa jotain, mutta vaihtarille se on välttämätöntä. Niinpä yritän aina ensimmäisen ”hei tehtäisiinkö jotain yhdessä” signaalin jälkeen sanoa, kuinka paljon minulla on tekemistä koulussa. Ja oikeasti tällä hetkellä onkin, joten olen hyvällä omallatunnolla väittänyt olevani kiireinen esseiden ja arvioiden kanssa.

Tulin Japanin-vaihdon aikana aika hyvin tunnetuksi siitä, että haalin ympärilleni pikkuisen 3-4 hengen ryhmän, jonka kanssa hengasin suurimman osan ajasta. Sellaisen tekeminen vaatii aina valintoja ja sitä, että taidokkaasti väistelee muiden ihmisten sosialisoitumisyritykset. Joskus tuloksena on se, että huomaat liian myöhään, että olisit löytänyt sielunsiskon tai -veljen, kunhan olisit vain viitsinyt katsoa oman ympyräsi ulkopuolelle. Mutta pieni ryhmä saa asiat pysymään paremmin hallinnassa ja silloin on myös mahdollista tutustua ihmisiin paremmin.

En sano kumpaakaan tapaa oikeaksi tai vääräksi, mutta minulle toimivampi tapa on pienen ryhmän haaliminen.

Tällä kertaa olen ollut aivan erityisen epäsosiaalinen ja keskittynyt enimmäkseen opiskeluun ja urheiluun. Ensimmäinen kuukausi meni gradua tehdessä, minkä jälkeen olen luuhannut illat tennishallilla, lukemassa artikkeleita ja kirjoittamassa esseetä. Eilen paistettiin kämppisten kanssa pannareita! Olen tullut hyvin toimeen kämppisten kanssa, mutta ongelmana on juttujen taajuus, eli toisin sanoen väärä aallonpituus. Muut asukit ovat minua 6-7 vuotta nuorempia, ensimmäistä vuotta yliopistossa ja minä puolestaan olen ollut kohta 7 vuotta yliopistossa ja olen kolunnut riittävästi yökerhoja jaksaakseni lähteä mukaan. Yhteisiä juttelunaiheita on siis vähänlaisesti, mutta pannarinpaistot ja Suomi-tuliaisten jaot ovat olleet tähän mennessä ihan toimivia tapoja pitää hyvät välit kämppiksiin. Osan kanssa tuntuu olevan enemmänkin yhteisiä keskustelunaiheita, osan kanssa kuulumisten vaihdot rajoittuvat päivän suunnitelmien ja kuulumisten kyselemiseen.

Kursseilla olen huomannut, että olen hengannut pääsääntöisesti alle viiden ihmisen kanssa, ja hakeudun toistuvasti samojen ihmisten seuraan. Samalla porukalla vietettiin myös viime lauantaina suomalais-kiinalaista iltaa (mukana oli myös yksi tsekki) ja tykkäsin siitä kovasti. Meitä oli kuusi, mikä on hyvänkokoinen porukka. Tehtiin karjalanpiirakoita, lihapullia ja muusia ja juteltiin. Tarkoitus on parin viikon päästä pitää toinen samanlainen, mutta kiinalaisena versiona, jolloin kiinalaiset tarjoavat meille aasialaista ruokaa.

Kävin viime viikonloppuna myös kampaajalla ja olen alkanut kokata uusia ruokia. Kaupassakäynti vie melko paljon aikaa, muttei sentään yhtä kauan kuin Japanissa. Myös kampaajalle oli jokseenkin helpompi kertoa, millaiset hiukset haluan. Eli joo, kieli tuottaa jonkin verran ongelmia ajoittain (varsinkin natiivipuhujien kanssa), mutta sillä tulee hyvin toimeen.

Viikonloppuna varmaan saan leikittyä vähän järjestelmäkamerallakin, kun ilmoittauduin päiväreissulle Stonehengeen ja Bathiin. Terkkuja sinne lumiseen (?) Suomeen ja hyvää ystävänpäivää!

Mainokset

Viikonloppuretket sinne ja takaisin

Heissan ja täällä taas. Blogin pitäminen vähän jäi, kun mitään suurta kulttuurishokkia ei tullutkaan. Iso-Britannia on kiva maa ja kaikkea uutta löytyy päivittäin, mutta Japanin tyyppistä ”Mitä hittoa täällä tapahtuu?”-efektiä ei tällä kertaa tullut. Joko johtuu siitä, että brittiläiset tavat ovat aika lailla yleiseurooppalaisia tai sitten siitä, että vuosien varrella on tullut opittua, että kulttuurit ovat erilaisia ja se siitä.

Opiskelut on lähteneet rullaamaan hyvää tahtia, ja ensi viikosta lähtien alkavat uhkaavasti lähestyä jo ensimmäisten kurssien deadlinet. Tänään maanantaina (ok, nyt mennään jopa brittiajassa tiistain puolta) alkoi lukukausi 2. Toisen lukukauden alku tuo tullessaan uudet vaihtarit, uudet aktiviteetit ja SOSIAALISEN ELÄMÄN!!

Olen viettänyt aika lailla hiljaiseloa kuukauden, kirjoitellut gradua ja poikennut Suomessa kuulemassa palautetta gradustani. Gradu alkaa olla aika lailla kasassa, mutta se vaatii vielä kosolti korjauksia. Suomessa oli paljon lunta tammikuun loppupuolella, ja pakkaslukematkin olivat kymmenen paikkeilla. Tuntui kovin turistilta, ja otin paljon kuvia hienoista lumisista puista!

IMG_20180122_151130.jpg

Kävin neljän päivän Suomi-pyrähdykselläni äidillä, Tampereen yliopistolla ja vielä viimeisenä päivänä niissä Finnairin toisissa soveltuvuuskokeissa. Nyt kun kokeet ovat turvallisesti ohi, voin ehkä vähän kertoa, millaisia tehtäviä siellä oli. En kuitenkaan selitä hirveän tarkkaan, sillä neljään tuntiin mahtuu jos jonkinmoista.

Lentäjähaun toiset soveltuvuuskokeet

Lentäjähaun toiset soveltuvuuskokeet olivat aika lailla pelillisemmät kuin aiemmat ensimmäiset soveltuvuuskokeet, jotka keskittyivät matemaattiseen kyvykkyyteen ja persoonallisuuteen. Tälläkin kertaa oli toki mukana ”päättele puuttuva kuvio” -tehtävä, joka oli jonkin verran vaikeampi kuin edellisen kerran tehtävät.

Tämän lisäksi testattiin muun muassa motoriikkaa pelillä, jossa piti mahdollisimman nopeasti ja tarkasti kyetä painamaan a) oikeanväristä nappulaa, b) oikeaa tai vasenta poljinta tai c) korkean tai matalan äänen näppäintä sitä mukaa, mitä näytöllä käskettiin tehdä. Lisäksi oli tehtäviä, joissa piti etsiä nopeasti kuvion samannäköinen pari näytöltä ja etsiä kuviojonoista puuttuvia kuvioita. Näihin jälkimmäisiin, melko monotonisiin tehtäviin oli sekoitettu kilpailuasetelmaa (”Muut saivat tällä kierroksella 66 oikein, sait itse 61 oikein. Mikä on tavoitteesi seuraavalle kierrokselle?) ja sitä, että piti tunnistaa, milloin oma keskittyminen herpaantui. Mukana testeissä oli myös motoriikkaa testaava testi, jossa piti kahdella sauvaohjaimella pitää kolmionmuotoinen pitsapala seisomassa kärjellään oikeassa 1) kulmassa, 2) etäisyydessä ja 3) oikea-vasen-akselilla. Tietysti tehtävässä kolmio yritti tempoilla joka suuntaan karkuun.

Testeissä testattiin myös lähimuistia yksinkertaisella karttatehtävällä, jossa sai katsoa karttaa 10 sekuntia ja sen jälkeen sijoittaa näkemänsä asiat uudelleen kartalle. Lisäksi kolmiulotteista hahmotuskykyä testattiin testillä, jossa piti kääntää mielessään kuutiota ja päätellä, minkä verran kääntämällä saa tietyn väriset sivut näkymään katsojalle.

Viimeinen tehtävä oli puoli tuntia kestänyt yksitoikkoinen valvontatehtävä, jossa piti seurata valon syttymistä kellotaulun jokaiseen minuuttiin ja napauttaa hiirtä, jos valo hyppäsi yhden minuutin yli.

Sanotaan kokeiden kuormittavuudesta vaikka niin, että viimeisessä tehtävässä keskittyminen alkoi jo olla aika tiukilla, kun heräsin aamulla 5.30 bussiin lentokentälle ja säädin itseni lentokentältä testipaikalle. Oli muuten hankalaa, koska lentokentälle ei selvästi tulla kävellen! Helsinki-Vantaan lentokentän juna-asemalta ei johda kävelyteitä Finnairin koulutuskeskukselle, joten päädyin lopulta hyppimään autotietä läheiselle huoltoasemalle ja pyytämään taksikuskia heittämään minut 300 metriä koulutuskeskukseen. :D

Mutta joo, testit menivät niin kuin menivät, vaikea sanoa mitään tässä kohtaa. Tulokset tulevat jossain helmikuun loppupuolella, joten siihen saakka pidetään sormet ristissä ja toivotaan tietysti parasta – kuka sitä nyt energiaansa tuhlaisi pahimman pelkäämiseen, kun molempiin kuluu sama määrä vaivaa.

Iltapäivästä nousin lentokoneeseen kohti Lontoota, Lontoosta junaan kohti Loughborouh’ta ja kun viimein puoli kahdeltatoista illalla olin perillä, kaaduin suurin piirtein suoraan sänkyyn (ei valitettavasti sänkyyn, jossa olisi ollut Tom of Finland -lakanat ja karvainen komistus nimeltään Chaplin the Kakkakissa).

IMG_20180122_233507

Leicester

Suomi-reissua seurannut viikko meni puolivillaisesti nukkuessa ja koomatessa, kunnes lauantaina 27. tammikuuta totesin, että eiköhän tässä voi jotain tehdäkin jo. Otin asuntolan edestä bussin Leicesteriin, joka on lähin isompi kaupunki ja kävin ostamassa itselleni uudet tennarit (ja vähän muutakin). Siinä samalla tuli löydettyä kiva fish & chips -paikka ja pari muuta juttua:

Chester

Innostuin sitten käymään lauantaimatkailemassa vielä seuraavanakin viikonloppuna, kun ilmoittauduin ylioppilaskunnan retkelle Chesteriin. Chester on vanha, roomalaisajoilta oleva kaupunki, joka on aikanaan ollut kukoistava kauppasatama. Kaupungin ohi virtaava joki kuitenkin kuivui jostain historian oikusta, ja kaupan painopiste virtasi Liverpooliin. Nykyisellään Chester on ilmeisesti varakkaiden (useimmiten Liverpoolissa tai Manchesterissa) työssä käyvien asuinalue.

Mukana meillä oli Chesterin-reissussa parikymmentä hyvin kansainvälistä opiskelijaa. Pääsin vähän puhumaan japaniakin, koska mukana oli yksi japanilainen opiskelija! :D Väkeä oli aina Nigeriasta Intiaan ja Kiinasta Kreikkaan. Porukka oli kiva. Sää sen sijaan oli kutakuinkin kauhea, koska oli koleaa ja melkein koko päivän satoi vettä. Osallistuimme kävelykierrokseen kaupungissa ja vetäydyimme sitten kahvilaan lämmittelemään ja juttelemaan ennen paluubussin lähtöä.

Törmäsin tänään keittiössä kämppikseen, jolle kerroin olleeni viikonloppuna Chesterissä. Hassu yhteensattuma: kyseinen kämppis on kotoisin Chesteristä ja oli rehellisesti yllättynyt, että porukka vaihtareita menee päiväretkelle pienehköön mutta historiallisesti aika merkittävään kaupunkiin. Tähän mennessä kämppis on maininnut olevansa ”Pohjois-Englannista” ja totesin että pahus, olisinpa tiennyt, niin olisin kysynyt pari vinkkiä!

Tällaistä siis tällä kertaa. Tällä viikolla aikataulu on aika täyteen ahdettu, kun olen lupautunut auttamaan paria koulukaveria haastattelututkimuksessa ja ajattelin, että poikkean testaamassa lentopalloa, tennistä ja sulkapalloa. Lisäksi vaihtariaktiviteetit alkavat huomenna pubi-illalla ja tulen nykyään paremmin juttuun kämppistenkin kanssa. Koeviikkojen aikana oli vaikeaa saada aloitettua juttelua kotona, mutta ilmapiiri tuntuu vähän muuttuneen nyt, kun uusi lukukausi alkaa. Ja ehkä osittain kyse on omasta itsevarmuudesta puhua englantia; mitä enemmän hengaan vaihtareiden kanssa päivisin, sitä helpommin tulee juteltua myös natiivienglantilaisten kämppisten kanssa iltaisin.

”Ihmisten väliset suhteet ovat kuin tiheitä metsikköjä. Tai ehkä ihmiset itse, hekin ovat metsiä, polkuja polkujen jälkeen avautuu heissä, polkuja jotka säilyvät tuntemattomina toisille, avautuvat vain sattumalta joillekin jotka osuvat kohdalle.” (Riikka Pulkkinen)

Vaihtarin elämässä näitä polkuja avautuu aika paljon. Uusia ihmsiä tulee jatkuvasti, ja varsinkin vaihtarit ovat aika innokkaita luomaan uusia kontakteja. Paikallisilla on jo oma sosiaalinen verkostonsa, mutta vaihtarille uusi kohtaaminen voi aina olla uusi, pitkä ystävyys, joka täytyy yleensä saada syttymään niinkin lyhyessä ajassa kuin puolessa vuodessa tai vuodessa. Eli siis saappaat jalkaan ja uusia polkuja tallaamaan.

Ai joo, ja onnistuin saamaan viime maanantaina töitä pohjanmaalaisesta maakuntalehdestä Ilkasta! Aika moni tämän varmaan onkin jo kuullut, kun olen levitellyt tietoa melko ahkerasti. Aloitan luultavasti toukokuun lopussa, eli kotiudun täältä epäilemättä ennen kesäkuuta.

Kohti uusia seikkailuita: vaihto-opiskelu Briteissä

Kohti uutta ja sen yli.

Tätä nykyä meikäläisen voi bongata Ison-Britannian Loughborough’sta, jonne lennähdin tajuttuani, että opiskeluvuodet alkavat uhkaavasti huveta. Kandintutkinnon aikana olin vuoden vaihdossa Japanissa ja nyt maisterintutkinnossa hain puolen vuoden vaihtoon Loughborough’n yliopistoon Isoon-Britanniaan. Luulin, että englanninkielisiin vaihtokohteisiin on vaikea päästä, mutta hämmästyksekseni pääsin siitä huolimatta, että olen ollut jo kerran vaihdossa.

Loughborough’ssa opiskelen sosiaalitieteitä, tarkemmin ottaen digitaalista mediaa. Lensin Sasin koneella Lontoon Heathrow’lle viime torstaina, yövyin siellä huokeassa hotellissa ja seuraavana päivänä jatkoin matkaani parin tunnin junamatkan päähän Loughborough’n pikkukaupunkiin.

IMG_20180105_130449IMG_20180105_205931IMG_20180106_141513

Loughborough on söpö, 50 000 asukkaan kaupunki, jossa on paljon punatiilisiä taloja ja miellyttävän brittiläistä puheensorinaa. Puolet kaupungista kattaa Loughborough’n kampuksen alue, joka on valtava. Eksyin sinne ensimmäisenä asianani perjantaina, kun yritin etsiä jotain purtavaa sillä aikaa, kun asuntotoimisto selvitti majoitusvaihtoehtojani. Suurin osa paikoista oli kiinni, ja kun lopulta löysin avoimen ravintolan, minun pitikin jo kiiruhtaa takaisin asuntotoimistolle.

Muuttaminen tänne ei sujunut ihan ongelmitta, koska ilmeisesti Lboroon (Loughborough tuttavallisemmin) ei tule kovinkaan montaa maisteriohjelmaan haluavaa vaihto-opiskelijaa. Niinpä minun luultiin tulevan vasta helmikuussa, ja tähän mennessä joka ainoa Lboron yliopiston edustaja on joutunut setvimään kasan ongelmia siksi, että minun opintoni alkoivat 8. tammikuuta ja minun oli pakko tulla kuukautta aiemmin. Kaikki kandikurssit alkavat vasta 5. helmikuuta, ja on hämmentävää, että maisterikurssit kulkevat kandikurssien kanssa ihan eri aikataulussa.

Kaikki on kuitenkin hoitunut pitkän säädön jälkeen, mistä täytyy nostaa hattua erityisesti asuntotoimistolle. Sain vakituisen huoneen asuntolasta, vaikka olin varautunut asumaan kuukauden suurin piirtein sillan alla.

Tähän mennessä aika on kulunut lähinnä täyttämällä kaappeja tavaralla (astiat, ruuat, peitot, tyynyt ja kaikki muu tarpeellinen tavara) ja kämppisten kanssa satunnaisesti juttelemalla (tässä solussa asuu viisi muuta, ja jaetaan yhdessä keittiö + vessat ja suihkut). Maanantaina kävin Cultural Memory and the Heritage Industries -kurssilla, joka oli tosi mielenkiintoinen, mutta…. olin katsonut lukkarini väärin, ja se ei kuulunutkaan Learnig Agreementiini. Hupsista. Katsotaan saisinko vaihdettua jonkun toisen kurssin sen tilalta pois, jotta voisin jatkaa tuolla maanantaisella kurssilla.

Yllättävää oli myöskin se, että luokassa oli lauma kiinalaisia. Ilmeisesti täällä suuri osa maisteriopiskelijoista on Kiinasta, mikä on minusta vähän hämmentävää, vaikkakin kotoisaa, koska opiskelin myös Japanissa enimmäkseen kiinalaisten kanssa. Ehdin jo sopia lounastreffit ensi maanantaille yhden honkkarilaisen opiskelijan kanssa. On myös kivaa, että tunnit ovat ei-natiivien kanssa, koska se helpottaa kilpailuhenkisyyttä ja alemmuuskompleksia, jotka aika usein saan vaihdossa. TOSIN opin yleeensä paremmin, jos vituttaa olla muita huonompi, mutta natiivien kanssa asetelma on vähän epäreilu. :D

Tänään olen väsäillyt gradua, koska sää on perusbrittiläisen pilvinen. Varasin Suomeen graduseminaarin 22. tammikuuta ja lennän siis takaisin Suomeen jo parin viikon päästä 20. tammikuuta, jotta pääsen pistäytymään gradusemmassa ja samalla reissulla Finnairin lentäjäoppilashaussa.

Finnairin lentäjäoppilashaku tuntuu kerta toisensa jälkeen tulevan tutuilleni kohtuuttoman suurena yllätyksenä. Olen pantannut tietoa syksyn, mutta tein itseni kanssa etukäteen sopimuksen siitä, että jos pääsen toisiin soveltuvuuskokeisiin, kerron että olen hakemassa Finskille lentäjäoppilaaksi. Finnairin lentäjähaku kestää 8 kuukautta, ja siihen kuuluu terveyskysely, kaksi soveltuvuuskoetta (mittaavat matemaattista päättelyä ja persoonallisuutta) ja haastattelut. Jokaisessa vaiheessa tippuu vähän porukkaa pois, ja olen 2000 hakijan joukosta onnistunut pääsemään tilanteeseen, jossa meitä on ilmeisesti enää ”vain” 400. En tiedä tarkkoja lukuja, mutta joku taisi aiemmissa vaiheissa arvioida määrät tähän suuntaan.

IMG_20180104_164746

Mutta joo, tässä siis pitkähköt sepustukset siitä, mitä tämä blogi tulee tämän kevään ajan suurin piirtein käsittelemään: vaihto-opiskelua ja lentäjäoppilashakua, joka on aika luonteva jatke reissublogille. Yritän olla vähän aktiivisempi, vaikka minulla on vielä tuo pahuksen gradupökälekin työn alla. Joka tapauksessa voiton puolella ollaan.

Kiva olla taas takaisin uusien reissukuulumisten kanssa. Syksyn reissut Budapestiin ja Trondheimiin jäivät kertomatta tänne, mutta ehkä naputtelen niistäkin tässä jossain kohtaa jonkinnäköiset postaukset. Matkailu on tietyllä tapaa elämäntapa, josta en osaa luopua, mutta josta välillä unohdan kirjoittaa.

”To know how to wait is the great secret of success”

Neljän päivän kuulumiset kirjoittamatta. Huh. Vähän urakkaa siis, mutta onhan tässä aikaa! Meidän pitäisi olla tällä hetkellä lennolla kohti Helsinkiä, mutta ollaankin vielä Japanissa. Ai miksi? Lopussa selviää!

Joka tapauksessa viimeiset neljä päivää ovat kuluneet aika paljon odottaen. On ollut paljon välejä, joissa on täytynyt jonottaa tai odottaa jotakin tai jotakuta. Hauska jonottaminen ja ajan tappaminen on taiteenlaji, jossa ollaan kohta Tainan kanssa mestareita. xD

Paluu Tokioon 14/5

Sunnuntaina otettiin jälleen kokka kohti Tokiota. Ehdittiin oikein hyvin lennolle Osakasta Tokioon, minkä jälkeen mentiin junalla matkalaukkuinemme Tokion Akihabaraan, jossa jätettiin laukut kolikkolokeroihin. Tavaroiden jättäminen säilytykseen oli vähän työn ja tuskan takana, kun suuri osa lokeroista oli täynnä, mutta viimein pääsimme lähtemään kävellen kohti Ochanomizun asemaa, jossa meidän oli määrä tavata Nanami, Aya ja Saori.

Kaikki ei kuitenkaan (yllättäen) mennyt niin kuin Strömsössä, vaan asemia olikin yhden sijaan useampia ja sisäänkäyntejä niin ikään monta (luulin Ochanomizun olevan pienehkö asema). Meillä ei ollut käytössä langatonta verkkoa, joten ei saatu yhteyttä yllä mainittuun kolmikkoon, ja pyörimme tunnin alueella etsimässä wi-fiä. Kun viimein saimme verkon, löysimme Nanamin, Ayan ja Saorin, mutta…. elämä ilman verkkoyhteyttä on kovin hankalaa. xD Miten sitä ihminen tulikaan toimeen ennen ilman langatonta nettiä. Oi niitä aikoja ja reilillä harrastettua wi-fin kalastelua. En halua palata menneeseen, kiitos vain.

Kun seuralaiset viimein löytyivät Ochanomizusta, lähdimme käymään Kanda matsurissa. Matsurit ovat japanilaisia tapahtumia (ks. vaihtopostauksista esim. Kawagoe matsuri), joissa väki kanniskelee temppelin ympäristössä hienoja rakennelmia. Matsureisa on paljon porukkaa ja ruokakojuja, ja tämä kyseinen festivaali (Kanda Myojin Shrine ja Kanda matsuri) on yksi Japanin vanhimmista ja tunnetuimmista. Väkeäkin oli sen mukaisesti, eli liikkumaan ei tahtonut päästä. Ostimme evästä, juttelimme, katsoimme, kuvasimme.

Kuvasaldoa tässä:

Matsurin loppupuolella hyppäsimme Nanamin kanssa junaan hakemaan isompia matkatavaroitamme Nanamin kotoa säilöstä. Sieltä jatkoimme yhä Hirokin kotiin, koska Hiroki oli luvannut majoittaa meitä kolme viimeistä yötä Tokiossa.

Kuten arvata saattaa, japanilaiset yksinasujien kodit ovat kovin pieniä, joten meillä oli semisti ahdasta kolmisin (sopu tilaa antaa). Hiroki myös kävi töissä ja lattialle ei ollut hirveästi mitään pehmusteita, joten yhden yön jälkeen totesin että juu, nyt säästetään sekä Hirokia että meitä ja etsitään toinen majoitus kahdelle viimeiselle yölle.

KAKKUA!

Koska Hiroki lähti maanantaiaamuna aikaisin töihin, noustiin Tainan kanssa kuudelta, kerättiin itsemme ja suunnattiin seitsemäksi Tokioon. Ihan ensimmäiseksi poikettiin aamiaisella Ikebukurossa, minkä jälkeen menimme Tokion itäpuolelle Edo Tokyo -museoon, missä kuluikin tovi. Oli ihan hieno museo ja tutkittavaa oli paljon, mutta näiden vika on yleensä se, etä ne ovat liiankin isoja. Museoissa vähän kisakunto kärsii kahden tunnin jälkeen, ja loppu näyttely menee aina liian vähällä huomiolla, kun alkaa iskeä nälkä ja kyllästyminen.

Erityisesti pienoismallit oliva superhienoja ja kivoja kuvata. Myös Edo Tokyo -museon rakennus itsessään on aika mielenkiintoinen, koska se on neljän pylvään varaan rakennettu jättimäinen möhkäle (en tainnut ottaa ulkoa yhtään hyvää kuvaa itse rakennuksesta).

Museokierroksen jälkeen poikkesimme syömässä intialaista (<3 <3). Ehdotin lounaalla, että käytäisiin kysäisemässä Minami-Senjun Aizuya Innissä, jos siellä olisi vapaita huoneita, että voitaisiin antaa Hirokille vähän omaa rauhaa. :D Aizuya Inn on hostelli, jossa Tea ja Sannu asuivat vieraillessaan Japanissa 2015, joten tiesin paikan kivaksi ja muistin sijainnin jotakuinkin

Hostellissa oli kuin olikin vapaa tatami-huone kahdelle, joten otimme sen viimeisiksi öiksi.

Illalla lähdimme vielä Ikebukuroon Bitter Sweet Buffetiin kakunsyöntiin. Olimme sopineet Nanamin, Ayan, Hirokin ja Hiden kanssa kakkubuffettiin menosta ensimmäisellä Tokio-viikolla jo yli viikko sitten. Nanami oli kakkubuffassa töissä, Hide tuli kipeäksi, Ayalle tuli äkillistä menoa ja Hiroki joutui ylitöihin. Niinpä läiskimme Tainan kanssa pari tuntia korttia buffetin edustalla, kunnes Hiroki ja sunnuntaina mukaan ilmoittautunut Saori ehtivät paikalle. Otimme kasilta kahden tunnin pitsa + ruoka + kakku + crepe -buffetin ja oioioi se oli hyvääää.

Ilta sujui rattoisasti, ja lopuksi lähdimme Hirokin kanssa hakemaan laukkuja Wakoshista. Sitten lähdimme kimpsuinemme Tainan kanssa hostelliin.

Viimeinen päivä Tokiossa 16/5

Viimeinen päivämme Tokiossa kului aika lailla aikaa tappamalla. Nukuimme myöhään, hengasimme hostellilla myöhään, kävimme ostamassa viimeiset tuliaiset, istuimme kahvilassa ja ihmettelimme maailman menoa. Illalla poikkesimme vielä sushilla ja matcha-jälkiruuilla Ikebukurossa Ayan, Nanamin ja Hirokin kanssa.

Oikeastaan tiistain ohjelmassa ei ollut kerta kaikkiaan mitään kovin maata mullistavaa, joten pääsimme nukkumaan melko ajoissa ja valmistauduimme lähtemään Tokiosta Kööpenhaminan kautta Helsinkiin keskiviikkona kello 11:10.

Lentosekoilu 17/5

…vaan kuinka kävikään!

Saavuimme Naritan kentälle keskiviikkoaamuna noin puoli kymmenen aikoihin ja ajattelimme, että jee, nyt ollaan ajoissa!

Kulkiessamme lentojen aikataulujen ohi satuin vilkaisemaan, että yksi ainoa lento oli peruttu siltä päivältä. Voi voi niitä raukkoja, joiden lento se oli.

Ja hups, se olikin SAS:n lento Kööpenhaminaan 11:10.

Lentomme oli siis peruttu ilmeisesti sen takia, että saapuva lento oli peruttu (älkää kysykö, miksi saapuva lento peruttiin, en tiedä). Jono SAS:n tiskille oli pitkä kuin Fujin huipulle, joten asettauduimme odottamaan jatkolentojamme, jotka kovaa vauhtia suhisivat ohi (Suomen lennot lähtevät yleensä jo 11-12 aikaan).

Taaksemme tuli vielä pari nuorta miestä, toinen Sveitsistä (juuret Kreikassa ja Sveitsissä) ja toinen Briteistä (juuret Unkarissa). Koska aikaa oli runsaasti, suoritimme pari Sneaky Cardsien ninjatehtävää kanssajonottajille (osaan nyt ehkä sanoa unkariksi: ”Please accept this card and pass it along.” Ehkä.)

Jonon edetessä juttelimme kaikenlaista, pelasimme korttia ja aika kului kaikin puolin rattoisasti hyvässä seurassa. Ja hyvä että kului, sillä jonottamiseen meni varmaan kolme tuntia, koska olimme jonon viimeisiä. Juuri ennen jonon loppumista kanssamme ollut sveitsiläinen sai jatkolennon viimetingassa ja lähti. Me jäimme britin kanssa odottamaan vuoroamme.

Britti sai jatkolennon kuudelta illalla Bangkokin kautta, me puolestaan saimme odottaa seuraavaan päivään, koska Suomeen menee tosiaan lentoja lähinnä vain aamupäivällä.

Jatkolennon lykkääntyminen seuraavaan päivään tarkoitti siis sitä, että saimme lentoyhtiöltä ilmaisen hotellimajoituksen lentokenttähotellissa päivällisineen ja aamiaisineen. Lennon lykkääntyminen toki harmitti (koska minulla olisi ollut hammaslääkäri huomenna), mutta sille ei mahtanut mitään. Paha mieli onneksi pyyhkiytyi aika äkkiä hotellin kylvyssä lillumisen ja herkullisen päivällisen myötä! Ei huono.

Palaamme siis Suomeen vasta huomenna iltapäivällä 15:30, jos vaan suinkin pääsemme lähtemään. Japani ei päästä meistä irti!

Be Kobe, stay in Osaka, walk like crazy

Kobe 12/5

Perjantaina piti mennä aamulla virkeinä Minoon puistoon katsomaan vesiputousta ja laitettiin herätys jopa kahdeksaksi!

….vaan ei herätty silloin, kun vähän väsytti!

Myöhäiseksi venyneen herätyksen jälkeen päätettiin kävellä Umedan asemalle, josta lähdettiin junalla Kobeen. Asunto-Umeda-asunto-väli tulee tutuksi, kun kävellään se melkein päivittäin! Matkaa on joku reilu puoli tuntia, ja japanilaiset aina hämmästelevät kävelyintoamme. Into loppui tänään, kun jalkoja särkee liikaa. Mutta hei, säästettiin satoja jenejä ja se on terveellistä. Ollaan oltu tosi terveellisiä!

Kun päästiin junalla Kobeen, tavattiin Tainan kaveri Megumi, jonka kanssa käytiin syömässä välipalaa Koben Kiina-korttelissa. Sitten käveltiin vähän lisää vuorelle, jossa oli vanhoja eurooppalaisten rakentamia taloja (vanhempia kuin Suomi) ajalta, jolloin eurooppalaiset kauppiaat ankkuroituvat Koben satamaan. En tiedä, mikä fiksaatio kauppiailla on ollut rakentaa taloja vuoren rinteelle, mutta siinä on ainakin jälkipolville vähän kiipeiltävää. Lämpöä reipas +25, auringonpaistetta ja vuorenrinne = paljon vettä ja silti tuntuu melko kuolleelta. :D

Myöhemmin iltapäivällä otettiin metro Koben satamaan ja mentiin tapaamaan Megumin kaveria Shieä. Pyörittiin satamassa (sekin vanhempi kuin Suomi) ottamassa kuvia, minkä jälkeen mentiin porukalla syömään akashiyakia (Hyogo-prefektuurin takoyaki, eli paistettu kananmuna, jonka sisällä on mustekalaa) ja riisi-naudanliha-konnyaku-sekoitusta, jonka nimeä en nyt muista.

Kobe on kiva kaupunki. Helpompi kuin Tokio ja Osaka, pienempi ja jonkin verran länsimaisempi (koska satama ja aiemmat länsimaiset vaikutteet). Kobessa tuli myös vähän sellainen olo, että olisi kiva asua taas Japanissa. Yritetään Tainan kanssa keksiä tekosyitä muuttaa tänne taas. Jos muuttaisin, tulisin varmaan Kansaihin. Kansain murre kuulostaa kivalta ja täällä olisi vielä aika paljon nähtävää.

Mutta joo, perjantai-illalla Kobe-seura saattoi meidät junalle, ja palasimme takaisin Osakaan, jossa olemme käyneet lähinnä nukkumassa. xD

Osaka 13/5

Vika päivä Osakassa, buhuu. :(

Viimeinen päivä Osakassa meni (yllätys yllätys) kävellessä! Käveltiin Osakan linnalle, jota en ollut vielä nähnyt kertaakaan, minkä jälkeen mentiin syömään konbinista ostettuja eväitä treffisaarelle (saari, jonka nimeä en koskaan muista, mutta jota Taina kutsuu deittisaareksi). Viimeiseksi tallusteltiin asunnolle ja nyt vielä illalla moikataan Seigoa ja Yurikoa Namban asemalla.

Maanantaina minulta kysyttiin, että Osaka vai Tokio, ja vastasin silloin lähes suorilta Tokion. Totesin tosin samaan hengenvetoon, että valinta luultavasti vain johtuu siitä, että olen ollut Tokiossa kauemmin ja tunnen sen paremmin = Tokio on kotoisampi.

Tällä reissulla Osakasta on tullut paljon kotoisampi kuin aiemmin, ja nyt varmaan joutuisin miettimään jonkin verran kauemmin, kumman valitsisin. Varmaan valitsisin silti Tokion, mutta olen vähän sillä kannalla, että jos asuisin vähän aikaa Osakassa, saattaisin valita toisin. Täällä ilmapiiri on rennompi, sää lämpimämpi, meri tuntuu olevan lähempänä, kivoja ihmisiä on paljon ja Kioto-Osaka-Nara-Kobe ovat kivasti lähekkäin ja helposti vierailtavissa.

PS. Oon saanut tähän mennessä jo kaksi kertaa fortune-onnenennustelappusista (voi ostaa temppeleiltä) 大吉, mikä tarkoittaa todella hyvää onnea. Ilmeisesti melko harvinaista. En muista kyllä paljon muuta saaneenikaan noista lapuista kuin pelkkää great good fortunea. :D

Nyt nukkumaan, huomenna on aikainen lento ja tällä kertaa ajateltiin olla myöhästymättä!

Osaka-Kioto: ihmisiä, pelaamista, kävelyä ja yöelämää

Kioto 10/5

Keskiviikkona nukuttiin myöhään ja tallusteltiin Tainan kanssa Umedean asemalle reilu puolisen tuntia. Umedan asemalta noustiin Kiotoon lähtevään junaan ja moikkaamaan Jooelia. Terkkuja Jooelille, jos luet blogia!

Pitkästä aikaa oli siis melkein suomenkielinen päivä, vaikka Tainan kanssa tuleekin puhuttua suomeksi mm. japanilaisten naisten korkokengillä kävelystä (en tajua, miksi japanilaiset ostavat liian isoja korkokenkiä, kun ei niillä voi kävellä). Voi olla taas aika ikävää palata Suomeen, kun meidän kivaa pientä salakieltämme ymmärretään.

Sää Kiotossa oli lämmin ja kiva, joten kierreltiin hiukan Gionia ja Kawaramachia (josta löydettiin suosikki tarrakauppamme B-Side Label), kunnes Jooelin saavuttua lähdettiin syömään raamenia. Sen jälkeen jatkettiin kahville, koska alkoi sataa, ja pelattiin kymmenen erää aina yhtä nostalgista Unoa! Varmaan tarpeetonta sanoakin, mutta voitin suurimman osan. xD

Illemmalla noustiin jälleen paluujunaan Osakaan, ja siinä matkalla todettiin, että meillä on vieläkin asunnon jääkaapissa Koyalta ostetut pahat hunajanmakuiset hapanluumut, eli umeboshit. Kutsuttiin siis Seigo ja Ryuuji osille ja mentiin läheiseen baariin, joka vaikuttaa olevan Tainan entinen kantapaikka (kyllä, Tainalla on kantabaareja). Baari oli sellainen kiva pieni huone, vähän kuin Tokion Golden Gai, mutta kerrostalossa.

Baarin pitäjä oli ilmeisesti aiemmin paljon matkaillut mies, joka oli kiertänyt Aasiaa ristiin rastiin, Itä-Eurooppaa ja ties vaikka mitä muita paikkoja (myös Suomen ja Ruotsin). Myös baari oli nimetty 旅人の家 eli ”matkalaisen koti”. Fiilis oli tosi kotoisa, Juteltiin, pelattiin jännää numeropeliä ja no, asiaankuuluvasti juotiin erinäköisiä nesteitä. Ai niin ja syötettiin umeboshit muille. Tehtävä suoritettu!

IMG_4053

Viimeiseksi illalla saatettiin pojat Namban asemalle (poikettiin matkalla vielää hakemaan takoyakia ja ikayakia) ja palattiin kotiin nukkumaan.

Osaka 11/5

Tänään vietettiin koko päivä Osakassa (wuhuu). Kierittiin sängyssä melko pitkään aamulla, kunnes lähdettiin tallustamaan (taas) kohti Umedan asemaa. Umedassa käytiin kaupoilla ja otettiin juna Hattori-Tenjiniin moikkaamaan Tainan tuttavapariskuntaa.

Päästiin tuttavapariskunnan kotona paistamaan takoyakia, tekemään onigirejä ja kirjoittamaan japanilaista kalligrafiaa. Oli hyvää, kivaa ja hauskaa. :)

Illalla päätettiin vielä lähteä kävelemään Tainan vanhoille huudeille Mikuniin ja Jusoon. Eksyttiin lopulta Tainan vanhalle asuinpaikalle Neko Neko guest houselle, jossa ajateltiin ihan vaan käydä ovella pyörähtämässä. Guest housen omistajat kuitenkin palasivat juuri sillä hetkellä kotiin ja tunnistivat Tainan. Mentiin sisälle juomaan mehua ja vaihtamaan kuulumisia kellon tikittäessä jo iltakymmentä. :D Oli aika uskomatonta tuuria osua paikalle juuri sinä hetkenä, kun talon asujat saapuvat kotiin.

Vierailun jälkeen matka jatkui kävellen Jusoon, jossa poikettiin juomassa oluet (tai Taina yuzu-juomat) radan varressa olevassa kulmabaarissa, jonka baarimikon Taina tunnisti. Baarimikko ei varmaan tunnistanut Tainaa, mutta yhtä kaikki tyyppi otti meistä kuvan ja laittoi sen suoraan Instagramiin. Thanks man. Nyt olen jonkun random hepun Instagramissa! Melkein julkkis! (Tainan ilme on siinä kuvassa aika hulvaton)

Viimeiseksi noustiin junaan ja palattiin takaisin kotiin. Yhyy, hauska Osaka-viikko on kohta päätöksessä. :(((( Sanoin alkuviikosta, että tykkään Tokiosta enemmän, mutta osakalaisten asenne ja kaupungin helppous ovat jotain tosi hienoa. Tykkään.

Huomenna vielä Kobeen ja ylihuomenna vika päivä Osakassa. Haluan tänne takaisin. Haluan muuttaa Japaniin taas. Hups.

IMG_4077

”Se on ookoo!” (paitsi jos myöhästyy lennolta tai syö umeboshia)

Vähän ehti kulua aikaa edellisestä postauksesta, kun ollaan oltu enemmän tai vähemmän kiireisiä (enemmän = myöhästytty melkein lentokoneesta ja vähemmän = istuttu syömässä jätskiä Tokorozawassa). Nyt voin kuitenkin vähän avata lisää toilailujamme täällä Itä-Aasiassa.

Kawagoe 6/5

Lauantaina 6. toukokuuta hypättiin nostalgiseen Tobu Tojo -linjan junaan ja päästiin käymään vanhassa kunnon Kawagoessa, Saitamassa. Kaupunki on tuttu vaihtovuoden ajalta, kun siellä tuli käveltyä ostoskatua edestakaisin montakin kertaa. Tällä kertaa löysin vielä pari uutta paikkaa, koska oppainani olivat japanilaiset työssäkäyvät ihmiset, eivät yliopisto-opiskeljat! (tiedän Kawagoesta aika monta izakayaa ja baaria xD)

Opetin englantia vaihtovuoden aikana parhaillaan neljä kertaa viikossa. Yksi ryhmä oli Tsurugashimassa käyvä työssäkäyvien naisten ryhmä, joka nyt halusi tavata meidät, kun kerran ollaan Japanissa. Tavattiin neljä enkunryhmäläistä Kawagoen asemalla, minkä jälkeen mentiin syömään okonomiyakia (maailman paras kaalilätty, katso vaihtopostaukset). Olen yleensä käynyt Kawagoessa samassa okonomiyakipaikassa, mutta tällä kertaa päästiin uuteen ravintolaan käymään.

Syömisen jälkeen käveltiin Kawagoen vanhaa kauppakatua (hyvinkin tuttu vaihtovuosilta) ja mentiin Kawagoe-museoon, jossa en ole koskaan ollut. Museon opas oli ihan mahtava! Opas kertoi tykkäävänsä Jean Sibeliuksesta ja veti perään meille puoliksi japaniksi ja puoliksi englanniksi opastetun kierroksen museossa. Nyt tiedän esimerkiksi sen, miksi Kawagoen talot ovat mustia (hiili ei pala niin helposti kuin polttamaton puu) ja miksi suurin osa risteyksistä on X-risteyksien sijaan T-risteyksiä (T-risteyksiin on helpompi tehdä väijytyksiä hyökkääjille ja T-risteykset tekevät muutenkin kaupungista vaikeamman suunnistaa).

Iltapäivästä nähtiin vielä yhtä enkunryhmäläistä kakkukahveilla, minkä jälkeen otettiin suunta Ikebukuron Hub-brittibaariin ja illanviettoon Hirokin ja oluen (tai jonkin muun vähän terästetyn juoman) kanssa.

IMG_3913

Tokio 7/5

Sunnuntai kului Tokion Shinjuku-Harajuku-Shibuya-akselilla pyöriessä, ja käveltiin koko matka Shinjukusta Harajukuun. Syötiin myös aamiainen randomilla pikku puistopläntillä (tarkoitus oli mennä Yoyogi-puistoon, mutta siellä ei saa syödä eväitä D:). Osuttiin matkalla paikalliseen Pride-paraatiin ja poikkesin ostamassa pari CD-levyä lisää, hups.

Kun oltiin lähdössä majoitukseen takaisin, sattui pieni öööö kuiviin vuotaminen, kun ihanat verisuoneni päättivät muuttua suihkulähteeksi. Ennen kuin päästiin kotiin asti, juutuin läheisen Family Martin vessaan tyrehdyttämään verenvuotoa, koska täällä ei oikein ole missään vessoissa käsipaperia, ja oli pakko ostaa nenäliinoja kaupasta. Kauppa ja vessa samassa tilassa oli kätevää, mutta muut asiakkaat kävivät vähän kärsimättömiksi, kun tyrehtymiseen meni joku puoli tuntia. Selvittiin! (osa ohikulkijoista kyllä katseli vähän niin kuin tekisin kuolemaa)

Illalla otettiin vielä isommat laukut ja matkustettiin junalla Saitaman puolelle Tokorozawaan moikkaamaan Nanamia. Käytiin Nanamin kanssa udonilla, jätskillä ja sitten jätettiin laukut Tokorozawaan viikoksi, kun lähdimme itse pienemmin kantamuksin kohti Osakaa.

Osaka 8/5

….ja Osakan lähtöaamuna melkein myöhästyttiin lentokoneesta! TAAS. Shinjukun asemalle suunnistaminen veikin odotettua enemmän aikaa, vaikka reitti oli tuttu. Sen jälkeen todettiin, ettei oikeastaan tiedetä, mihin terminaaliin pitäisi mennä. Terminaali oli numero 3, mikä ei ainakaan meikäläisellä soittanut minkäänlaisia kelloja. Selvisi, että kyseessä oli uusi terminaali, joka oli rakennettu näiden parin vuoden aikana, ja jonne piti mennä bussilla terminaalista 2. Oltiin saapumassa Naritan lentokentälle 20 minuuttia ennen check-inin sulkeutumista, ja viiden minuutin ylimääräinen bussimatka vähän nosti verenpainetta.

Juostiin, check-innattiin itsemme lennolle ja voitettiin! Jäi vielä ruhtinaallinen vartti ennen koneen lähtöä (toisin kuin viime vuonna Chicagossa, kun aikaa koneen lähtöön jäi ehkä…. 5 minuuttia?) Koska ehdimme taas koneeseen, tämä ”ihan hyvin sinne ehtii, sehän on maan sisäinen lento!” episodi varmaan saa jatkoa vielä jossain toisessa valtiossa.

Mutta joo, kun viimein selvisimme Osakaan, otimme junan ja metron Nagahoribashiin, joka on tämänkertaista majoitustamme lähin asema. Osakan kartta ei oikein tunnu minulle vieläkään loogiselta, mutta onneksi uudessakin majoituksessa on portable wifi ja meillä on internet + navigointi käytössä kaikkialla.

Ensimmäisen Osaka-päivän puolikas meni sekin ostoksilla, kävellessä ja syödessä, kunnes lyöttäydyimme Tainan couchsurfing-kaverin Seigon kanssa juomaan illalla. Mukana oli myös Seigon kaveri Ryuuji.

Käytiin maistelemassa japanilaista sakea kivassa pikkupaikassa, jossa sai pienet annokset kuutta eri laatua ja erinäisiä snackseja juomien kanssa. Myöhemmin illalla siirryttiin Shinsekaihin, jossa kuljeskeltiin ympäriinsä kuvaamassa ja pelaamassa ja lopuksi mentiin paikalliseen izakayaan juttelemaan, juomaan ja syömään. Maistoin raakaa hevosta, ja se oli yllättävän hyvää.

Keskustelu käytiin 1/4 Kansain murteella, 1/4 yleisjapanilla, 1/4 englanniksi ja 1/4 suomeksi (”Se on ookoo!” oli aika tarttuva lause), mikä ajoittain melko hilpeää. Oli myös kiva todeta jälleen, että on kivaa olla suomalainen ja sietää alkoholia paremmin kuin japanilaiset. Höhö.

IMG_3957

Koya 9/5

Baari-illan jälkeen heräsimme virkeinä seuraavaan (sateiseen) aamuun ja päätimme lähteä Osakan ulkopuolelle Koya-vuorelle. Koya on maailmanperintökohde, jossa on iso buddhalainen yhteisö, valtavasti temppeleitä ja kivoja jättipuita vuoren huipulla. Junalla vuorelle meni vajaa kaksi tuntia, eli matka oli pitkähkö, mutta junan ikkunasta näkyvät maisemat kauniita!

Viimeinen osuus matkasta taitettiin kaapelikärryllä (mikä tämän sanan oikea suomennos on??). Tarkoitus oli aluksi Tainan kanssa patikoida matka viimeiseltä juna-asemalta vuorenhuipulle, mutta oli sateista ja koleaa, joten päätimme kulkea mennen tullen kaapelikärryllä. Jos Koyalle tulee tilaisuus tulla uudestaan, olisi kiva olla pari päivää, yöpyä luostarissa ja patikoida paljon.

Koya-vuoren päältä löytyi ihan oikea kylä, jossa asui ihan oikeita ihmisiä! Olen aina ajatellut, ettei paikalla ole paljon muuta kuin buddhalaisluostari ja kourallinen munkkeja, mutta Koya on aika tavallinen turistikylä siinä missä moni muukin. Ero on se, että kylään on rakennettu paljon hienoja temppeleitä, portteja ja jättikokoinen hautausmaa. Hautausmaan valtavat männyt olivat tosi hienoja, enkä usko fiiliksen välittyvän kuvista.

Myöhemmin iltapäivällä kävimme paikallisessa pikkuisessa ravintolassa soba-nuudeleilla, tuliaisostoksilla ja lähdimme kotiin, kun tihkusade yltyi rankkasateeksi.

Ostimme tuliaisiksi umeboshia, eli luumuja, joita on liotettu etikassa. Olen syönyt umeboshia aiemmin ja todennut, että se on pahaa. Osaka-kaverimme edelliseltä illalta saivat kuitenkin uskoteltua, että hunajassa uitettu hapanluumu on parempaa, joten ostimme sitä ja maistoimme kotiuduttuamme.

Ja…. hunajaa tai ei, umeboshi on PAHAA. xD

Jeps, tässä kaikki tällä kertaa. Toivottavasti huomenna on parempi sää (niin täällä kuin Suomessakin), koska otamme junan kohti Kiotoa ja käymme moikkaamassa Jooelia!

Matkakertomuksia