私 – minä

Tätä blogia näpyttelee reilu parikymppinen yliopisto-opiskelija. Opiskelen journalistiikkaa Tampereella, seikkailen ja toteutan unelmia. Tämä blogi kertoo matkoistani maailmalla.

Yhden vuoden asustelin Japanissa itseäni päätä lyhyemmän kansan keskellä. Tarkoituksena oli nähdä elämää pallon toisella puolen, harrastaa maailman parasta kamppailulajia taidoa ja hankkia paljon sekä ihania että jopa niitä vähemmän ihania muistoja. Lisäksi mukaan mahtuu monta lyhyempää ja pidempää reissua.

Vaihtovuotta varten opiskelin puoli vuotta japanin kieltä Joutsenon opistossa. Psaan myös englantia ja jonkin verran saksaa.

Tähän blogiin kirjoitan enimmäkseen suomea, koska olen suomenkielinen toimittaja ja rakastan äidinkielelläni kirjoittamista. Lisäksi laitan kuvia, koska jopa kirjoittavana journalistina minun on myönnettävä, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tai kuten japanilaiset asian ilmaisevat: kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa. Suomalaiset vain vähän paisuttelevat!

2 vastausta artikkeliin ”私 – minä”

  1. Hei!
    Olen hakenut tänä vuonna Joutsenon opistoon japanin kieltä opiskelemaan ja kamalan jännityksen riivaamana haluaisin kysäistä sulta, että kuinka pian hakuajan alusta sait tiedon linjalle pääsystä? Todella kauniita kuvia sun blogissa, kadehdin niin paljon sun maailmanmatkailua!!

    1. Moi!
      Mulla meni muistaakseni heinäkuulle, että sain tietää opistoon pääsystä. Eli kannattaa vaan odotella kärsivällisesti. Jos heinäkuussakaan ei kuulu vastausta, kannattaa soittaa ja ihan vain kysäistä. Muistan tunteen, olin itekin odottamassa vastausta kärsimättömästi ja soitin Joutsenon opistoon kyselläkseni hakemuksen perään. Mutta siinä tosiaan kestää jonkin aikaa. Tsemppiä, etköhän sä sinne pääse!
      Ja kiitokset kehuista! :)

Leave a reply

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Matkakertomuksia

%d bloggers like this: