出会い Kohtaamisia

Tämän postauksen otsikointi aiheutti todellakin päänvaivaa, koska en ole saanut aikaan kirjoittaa mitään, ja viikon aikana on ehtinyt tapahtua tosi paljon. Noh, jostain se on pakko aloittaa, koska nyt jo tuntuu puolet unohtuneen!

Otsikko, johon päädyin, on japanilainen sana, jolle ei oikeastaan löydy suomalaista vastinetta. Deailla (出会い) kuvataan tilannetta, jossa jonkun tilanteen, asian tai ihmisen kohtaa ensimmäistä kertaa. Ehkä ensikohtaaminen tai ensitapaaminen olisi lähin vastine suomen kielessä, mutta aika harvoin suomen ensikohtaamista käytetään tilanteista, asioista tai esineistä.

遠足と躰道 Lauantain piknik ja taido

Perjantai oli kirjoittamisen puolesta aika mitäänsanomaton päivä, sillä se sisälsi lähinnä japanin tunteja yliopistolla ja kotona koomaamista. Mutta lauantaista sen sijaan riittää paljonkin kerrottavaa, sillä päivä oli tähän asti yksi hauskimmista.

Aamulla kuulin Minnalta, että väki on menossa Shinrinkooeniin (森林公園) piknikille. En tiennyt, ketä sinne on menossa tai edes että minkä sortin tapahtuma se oli, mutta koska täällä mennään usein virran mukana ja toivotaan parasta, lähdin tietysti mukaan.

Kyseessä oli Daito Bunkan englannin yksikön piknik. Piknikille tuli paljon porukkaa, mikä tarkoitti kymmeniä uusia tuttavuuksia ja muistettavia nimiä, mutta onneksi järjestäjät jakelivat nimiteippejä liimattavaksi johonkin paidan kulmaan. Ruokana oli yakinikua, eli grillattua lihaa ja myöhemmin olisi ollut myös yakisobaa, mutta en ehtinyt maistaa sitä.

Piknik oli siinä mielessä vähän huono paikka tutustua ihmisiin, että hälyä oli paljon ja kuuleminen oli vaikeaa. Etenkin vieraan kielen kuuleminen, koska koko ajan piti keskittyä, että sai poimittua ne tarpeelliset tiedonmuruset. Vaikka kyseessä oli englannin opiskelijoiden piknik, puhuttuna kielenä käytettiin japania – lähinnä siksi, että jopa englannin opiskelijat ovat aika haluttomia käyttämään englantia. Japanin kuuleminen on minulle vaikeampaa, joten pari kertaa kuulin ihan kunnolla väärinkin. Esimerkiksi taustahälyn vuoksi vastasin vahingossa, etten osaa puhua englantia. Hups!

Mutta kokonaisuudessa piknik peleineen ja syömisineen oli ihan jees kokemus. Poltin naamani ja päänahkani auringonvalossa, koska oli kirkas vaikkakin tuulinen päivä. Olisin mielelläni ollut loppuun asti, mutta lähdin aikaisemmin taidoharkkojen takia.

photo9photo8photo7Ja anteeksi siitä, että nämä ovat pitkälti samoja kuvia kuin mitä postasin faceen. En ottanut lauantain tapahtumista paljoakaan kuvia, koska olin vähän laiska. En ottanut edes kameraa mukaan, mutta kuten on tullut monta kertaa todettua, iPhone-laatu riittää hyvin.

Sitten lauantaipäivän kohokohta, eli ne taidoharkat! Rakastan taidoaaaaaa, en varmaan olekaan koskaan sanonut sitä, en ainakaan tuhannesti! Tällä kertaa paikalla oli enemmän treenaajia, ja jopa yksi toinenkin kerhoon liittymässä oleva valkovöinen. En siis ollut yksin se, joka ei vielä osannut kaikkea! Mutta musta- ja ruskeavöisiä oli edelleen suurin osa, mikä tietysti tuotti jäätävän kykykateuden. Niin hienon näköistä, en kestä! ;___;

Pääsin tosin itsekin kokeilemaan puolivolttia, mikä oli niiiiiiin siistiä. Kaksi senpaita avusti ympäripääsyssä, mutta tekniikka oli aika sama kuin kesällä softiskuoppaan tehdessä. Siinä vaiheessa kyllä totesin, että harrastan taidoa juuri sen akrobatian takia, vaikka se onkin kaikkein heikoin kohtani kyseisessä lajissa.

Avulias ja hauska taido-porukka on suurin osa taidon hauskuutta. Myös siitä, että tuntee lajia etukäteen, on tosi paljon apua treeneissä. Olen itse asiassa vielä nopeampi nappaamaan asiat kuin toinen uutukainen taidoharrastaja, vaikka en yleensä ymmärrä edes ohjeita.

photo6

Lauantain treeneissä on kuitenkin yksi ongelma: se, että viimeinen bussi koululta asemalle kulkee ennen treenien loppua. En tietenkään tajunnut sitä harkoissa, mutta onneksi sain kyydin yhdeltä toiselta taidokalta. Automatka itsessään oli sen verran hauska, että se oli hyvä kokemus sellaisenaan. Minulta kysyttiin muun muassa sitä, kuka näytti kaikkein parhaalta harkoissa, mikä on ilman muuta mahdoton kysymys! Kaikki näyttävät niin cooleilta harrastaessaan kyseistä lajia, että yhden nimeäminen olisi vääryyttä.

Verrattuna koulussa käyntiin, minulla on vapaa-ajalla nuorten kanssa enemmän ongelmia ymmärtää japania, koska puhe on nopeaa ja sanat lyhennettyjä. Pikku hiljaa siihen tottuu, mutta siihen asti täytyy vain kysyä kaikki uudestaan, kun eka kuuntelukerta saattaa mennä täysin ohi. Toivottavasti parin kuukauden päästä pystyn jo kuulemaan ja puhumaan suurimman osan. :)

浅草と上野 Asakusa – ja jälleen kerran Ueno

Sunnuntaina suuntasimme porukalla (minun lisäkseni neljä muuta vaihtaria Kiinasta ja Taiwanista) Asakusaan. Oletin, että vietämme Asakusassa koko päivän katselemassa vanhoja temppeleitä ja joenvartta ja vähän sitä, tätä ja tuota, mutta kuinka kävikään – päädyimme melko lyhyen Asakusa-käynnin jälkeen Uenoon, jossa olin pyörinyt jo aiemmin.

Täytyy myöntää, että petyin vähän sunnuntain reissuun, sillä olisin halunnut kiertää Asakusassa enemmänkin. Käytännössä menimme vain yhden kuuluisimman kauppakadun päästä päähän, kuvasimme Kaminarimon-portin ja lähdimme suoraa päätä takaisin Uenoon. Meh! Missasin myös tilaisuuteni sanoa siitä, että haluan vielä kiertää Asakusassa, koska ennen kuin huomasinkaan, olimme jo metrotunnelissa matkalla Uenon suuntaan. Luultavasti menen itsekseni takaisin Asakusaan joku päivä, sillä yksin on helpompi liikkua, ja haluan nähdä niin paljon enemmän kyseistä kaupunginosaa.

Mutta joo, Ueno. Pyörimme ostoksilla kauppakeskuksessa, kävimme paistamassa herkullista, mutta harmillisen vähän ravitsevaa monjaa (もんじゃ) ja sitten pyörimme vähän Uenon puistossa. Reissu oli ihan jees, mutta omalta osaltani lähinnä roikuin mukana ja kuuntelin kiinankielisiä keskusteluja, joista en ymmärtänyt sanaakaan. Toisinaan tuli juteltua englantia, mikä oli hauskaa, mutta harmillisen usein kiinalaisilla (ja taiwanlaisilla) on tapana vaihtaa äidinkieleensä, kun paikalla on riittävän monta samaa kieltä puhuvaa. Näyttää olevan ihan sama, onko paikalla niitäkin, jotka eivät ymmärrä kyseistä kieltä.

Ei reissu ihan pommiin mennyt, sillä minulla oli hauskaakin päivän aikana, mutta aika moni juttu otti vähän enemmän hermoille kuin normaalisti. Ei siis maailman parhaimpia päiviä, muttei kaikkein kehnoimpiakaan.

IMG_2948 IMG_2954 IMG_2963 IMG_2969

ボウリング Keilaamassa Kita-Sakadossa

Meillä oli tämän viikon alussa kolmen päivän vapaa jostain yliopiston byrokraattisesta syystä, joten käytimme tietysti vapaamme hyödyksi. Käytännössä pidimme hauskaa niin paljon kuin kykenimme, eli opiskelu on ainakin minun osaltani jäänyt melko vähiin.

Maanantai meni kutakuinkin koomatessa, joskin kävin yliopistolla valitsemassa jo ennestään täyteen lukujärjestykseeni yhden saksan kurssin (koska oli viimeinen päivä tehdä kurssivalintoja). Katsoimme myös uuden Game of Thronesin kolmen hengen porukalla ja spekuloimme seuraavaa jaksoa varmaan kaksi tuntia keittiön pöydän ääressä. Samalla puhuimme myös telttailusta, suomalaisesta kesästä ja mökkeilystä, minkä vuoksi minulla on ihan vähän ikävä Suomen valoisia kesäöitä.

Tiistaina sen sijaan oli enemmänkin aktiviteettia vuorossa, sillä suuntasimme keilaamaan Kita-Sakadoon. Viime keilauskerrasta on paljon aikaa, joten ensimmäinen kierros meni kutakuinkin pommiin. Toinen ja kolmas menivät jo yllättävän hyvin, sillä keilaaminen on hauskempaa kuin muistin. Hauskaa oli myös seurata amerikkalaista vaihtaria, joka oli keilaus-pro ja veteli täyskaatoja sen kuin kerkisi. :D

photo3 Keilauksen jälkeen suuntasimme vielä samassa rakennuksessa olevaan pelihalliin, jossa sai koittaa onneaan kalastamalla palkintoja. Palkinnon saaminen tosin osoittautui melko mahdottomaksi.

Loppuillasta menimme vielä pelaamaan Ryuugakusei Kaikaniin lautapeliä, jonka nimeä en muista. Sen jälkeen kello olikin jo niin paljon, että täytyi juosta illan viimeiseen junaan, joka kulki jonkin verran ennen yhtä.

お好み焼き Omnomyaki

Vihdoin, tämä päivä! Maratonbloggaaminen on aika uuvuttavaa, mutta tiedän katuvani, jos en laita kaikkea johonkin ylös.

Tänään siis menimme syömään okonomiyakia Kawagoeen. Olin sunnuntaina laittanut monja-kuvan ja ilmoittanut haluavani maistaa okonomiyakia, mutta yllätyin suuresti, kun joku itse asiassa tarjoutui lähtemään kanssani syömään sitä. Okonomiyaki-paikoissa kaalilätty paistetaan itse, joten sitä ei viitsi mennä kokeilemaan yksin ensimmäistä kertaa. Siksi olinkin iloinen, että sain japanilaista seuraa okonomiyaki-ravintolaan.

Mukaan yritettiin houkutella myös muita vaihtareita ja japanilaisia, mutta loppujen lopuksi kävi niin, että paikalle saavuimme vain minä ja kaksi japanilaista tyttöä, Yumi ja Eri. Ajattelin alkuun, että jaaha, mitähän tästä minun japanin kielen taidoillani tulee, mutta yllätyin pystyessäni juttelemaan aika luontevasti. Okonomiyaki-paikka ei auennut vielä puoli yhdentoista aikaan aamupäivästä, kun halusimme mennä, joten kävimme ensin istuskelemassa tunnin Starbucksissa ja jatkoimme vasta sen jälkeen okonomiyakille.

IMG_2955 IMG_2956

Ja voi että, okonomiyaki on taivaallista! Ehdottomasti suosikkiruokani Japanissa. Meillä oli jälleen kerran tabehoodai, eli syö niin paljon kuin jaksat, ja mehän söimme. :D Vaikka ajankohta oli aikainen, okonomiyakia pystyi syömään koko päivän edestä, eikä nälkä tullut oikeastaan kuin vasta ihan illasta.

photo2美味しかったよ!一緒に行ってくれてありがとう!(^-^)

Tässä kaikki tällä erää. Huomenna takaisin opintojen pariin, ja luvassa on myös kv-toimiston tervetuliaispippalot. Toivottavasti ehdin niiden jälkeen vielä taidoharkkoihin. (:

 

Mainokset

躰道 Taido

Sori, kuva on vähän vanha (viime kesän MM-kisoista), mutten ottanut tänään uutta. Oli vähän kiirettä oppia uuden taido-dojon tavoille, koska tänään päätin aloittaa rakkaan harrastukseni uudestaan.

Kuten ehkä arvata saattaa, taido on tällä kielitaidolla vähän vaikeaa. Helpompaa silti kuin kyudon aloittaminen, sillä tiedän jo jotain juttuja etukäteen. Suurin osa on kuitenkin vuoden aikana päässyt unohtumaan, koska en muista enää potkujen, lyöntien ja liikkumisten nimiä. Lisäksi dojon tavat eroavat Tampereen taidon vastaavista, sillä Japanissa kaikki on aina vähän muodollisempaa.

Mutta kun menin Daito Bunkan taido-harkkoihin, tiesin että paikka on oikea. Haasteita tarjoavan lajin lisäksi taidon parissa tuntuvat aina viihtyvän ne parhaat ihmiset, sillä minulla oli harjoituksissa tosi hauskaa! Daiton taido-yhdistys on pieni (harkoissa oli minun lisäkseni viisi ihmistä), mutta jotenkin pienen porukan kanssa on helpompi sopeutua joukkoon. Nimet on myös helpompi muistaa, koska muistettavaa on vähemmän.

Taidon harrastajat täällä ovat kaikki ruskeavöisiä tai mustavöisiä, eli hyvin paljon minua taitavampia. Ihanaa on kuitenkin se, että kaikki jaksavat opettaa minulle alkeita vuorotellen, eikä tietämätön vaihtari sälyty vain yhden vastuulle. Tuntuu vähän pahalta olla pihalla puolet harjoitusten ajasta, mutta toivon, että sopeudun nopeasti ja ainakin yritys on kova!

Ilmeisesti paikallinen taido-kerho ei saa paljonkaan uusia jäseniä, koska lajia ei tunneta täälläkään kovin hyvin. Suomessa ajattelin, että japanilaiset varmasti tietävät uudetkin budo-lajit, mutta olen saanut jatkuvasti selittää japanilaisillekin, mistä taidossa on kyse. Myös se, että kerhossa on alle kymmenen jäsentä, kertoo aika vähäisestä suosiosta. Laji on luultavasti liian haastava järkeville ihmisille, mutta rajojaan tuntemattomat idiootit aloittavat siitä huolimatta. :D Sitä vain toivoisi, että osaisi tehdä enemmän, koska muut kerhon jäsenet ovat tosi taitavia. Minulle jopa kärrynpyörä tuottaa vaikeuksia, koska en oppinut Tampereen taidossakaan tekemään sitä vielä kunnolla. Vaatii harjottelua, harjoittelua ja vielä kerran harjoittelua!

Lauantaina suuntaan treenaamaan vähän lisää. :)

もしかして、躰道会の友達はこれを読んできた、また一回「ありがとうごさいました」と言いたいです。今日は本当に楽しかったです!私は一生懸命日本語を勉強すれば、だんだん分かるようになります。これから、躰道でも日本語でも上手になるためにがんばります!

授業 Oppitunnit

Kouluvuosi alkoi vihdoin maanantaina oppitunneilla, ja siitä lähtien olen ollut aika kiireinen kirjoittamaan tänne mitään. Lisäksi kirjoitustahtini hidastuu, koska uusia asioita ei ole ihan niin paljon kuin parin ensimmäisen viikon aikana. Uutta oppii silti joka päivä, mutta vain vähemmän kuin aiemmin.

Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa vähän japanilaisesta yliopistoelämästä. Oppitunneista, koulumatkoista, kerhoista ja illanvietoista. Vaihtareille yliopistossa opiskelu ei ole ihan sama juttu kuin japanilaisille, mutta ero suomalaiseen yliopisto-elämään on todellakin melko suuri.

Tällä kertaa on luvassa paljon tekstiä ja vähän kuvia, joten yrittäkää kestää.

日本語の授業 Japanin kielen tunnit

Kun tulee asemalle ja jono koulubussiin on kymmenien metrien mittainen, tietää tulleensa japanilaiseen yliopistoon. Myöhästyimme tiistaina tunnilta, koska emme osanneet odottaa puolen tunnin jonottamista ihan vain bussiin pääsemiseen. Todennäköisesti ongelma on vain yhdeksän aamujen kanssa, ja vain alkulukuvuodesta (Suomen tapaan monet opiskelijat skippaavat luentoja ensimmäisten viikkojen jälkeen :D), mutta jono oli silti melkoinen kokemus. En ole koskaan nähnyt niin paljon kouluun haluavia ihmisiä kuin täällä! Harmittaa vieläkin, etten kuvannut pitkää jonoa koulubussiin, koska se on omanlaisensa kulttuurisokki.

Kurssien suhteen minulla on aika yksipuolinen lukkari. Koska olen vasta ryhmässä kolme, minulla ei ollut paljon mahdollisuuksia valita muuta kuin japanin kieltä. Ei sillä, että haluaisin valittaa asiasta, sillä etupäässä tulinkin tänne opiskelemaan japania.

Japanin kielen tunteja on viikossa kahdeksan kappaletta. Enimmäkseen tähän asti tunneilla on keskusteltu opettajien kanssa kaikenlaisista asioista, tehty paljon esittelyitä ja tutustuttu japanilaisiin tapoihin, kaikki japaniksi totta kai. Olin melkein yllättynyt, kuinka helppoja tunnit ovat olleet. Aika usein tulee kuitenkin myös tilanteita, jolloin jokin sana on hukassa tai jokin asia on muuten vain vaikea selittää japaniksi. Sellaisissa tilanteissa olen iloinen, että ostin uuden älypuhelimen riittävällä datasiirtoliittymällä, koska nettisanakirjan käyttömahdollisuus on todella kätevä tunneilla ja opettajatkin suosittelevat sitä aina kun tulee vaikeuksia jonkun sanan kanssa. Ainoa hankaluus on se, että joudun aina ensin kääntämään sanat suomesta englanniksi ja sitten toisen sanakirjan kautta englannista japaniksi.

Kolmen kielen kanssa pelaaminen on aika hankalaa muutenkin, ja vaihtareiden keskuudessa tapahtuu paljon sitä, että aletaan vahingossa puhua jotain kieltä, jota muut eivät ymmärrä. Minun ja Minnan tapauksessa jatkamme aika usein keskustelua suomeksi, kunnes tajuamme, että kukaan muu ei ymmärrä yhtään mitään. Omasta kielestä riittää tosin myös paljon hupia, koska voimme keskustella kaksistaan ilman, että kukaan ymmärtää mitään. Vähän käy sääliksi amerikkalaisia ja ausseja, joita (lähes) kaikki ymmärtävät (lähes) aina. :D

Tänään oli myös yksi niistä harvoista tunneista, jotka eivät ole japanin kielen opiskelua. Kyseessä ovat siis japanin historian tunnit. Koska kyseessä on vaihtareille suunnattu kurssi, opettaja puhuu ihanan yksinkertaista japania. Tänään ei menty vielä asiaan, joten katsotaan alkaako vaikeuksia ilmetä parin viikon päästä, kun meillä on seuraava tunti. Luultavasti kuitenkin tosi mielenkiintoinen kurssi tulossa, ja opettaja lupasi jo, että jos poissaoloja ei tule ja kaikki kirjoitustehtävät tehdään, pääsee aika varmasti läpi. Hyvä juttu minulle, koska olen ryhmässämme luultavasti se, joka on opiskellut kaikkein lyhimmän aikaa japania.

Ensi viikolla meillä ei kuitenkaan ole japanin historiaa eikä suurinta osaa japanin kielen kursseja. Se johtuu siitä, että ensi viikon maanantai, tiistai ja keskiviikko ovat vapaita. Kysyin maanantain Yuasa-senseiltä syytä, ja ilmeisesti kyseessä on vain jonkinlainen lukujärjestyksen järjestelyyn tarkoitettu vapaa. Tämän päivän Tanaka-sensei totesikin, että japanilaisilla yliopisto-opiskelijoilla on aivan liikaa vapaita, koska koulu tuskin ehtii alkaakaan ennen kuin seuraavat vapaat tulevat vastaan. :D

弓道部 Kyûdô-kerho

Tänään oppituntien jälkeen kävin vähän katsastamassa japanilaisten koulunjälkeisiä klubeja/kerhoja/miksikä niitä nyt ikinä halutaankaan kutsua. Luvassa oli siis kyûdô, jota ajattelin aiemmin että olisi hauskaa kokeilla.

No jaa, ehkä sittenkään ei. Kyûdô on virallinen kerho, joka vaatii paljon sitoutumista, koska harjoituksia on kuudet viikossa. Ainoastaan maanantai on vapaana, joten vaihtarielämän lisäksi kyûdô voi olla vähän liian työlästä. Lisäksi aloituskustannukset pyörivät siinä 300-400 euron tienoilla (5-6万円). Ja kun menin katsomaan harjoituksia, yksi iso ongelma oli se, etten tajunnut ottaa ketään tulkkaamaan.

Kyûdô-tapaaminen oli käytännössä sitä, että pääsimme katsomaan harjoituksia, mutta emme saaneet kokeilla oikeaa jousella ampumista. Kerhoon liittyviin kysymyksiin annettiin vastauksia ja näytettiin sitä, millainen laji kyûdô on, mutta siinä se sitten olikin. Ja minä kun otin treenikamatkin mukaan, nyyh!

Normaalit keskustelut menevät japaniksi ihan sujuvasti, mutta annas olla, kun on paljon urheilun erikoissanastoa ja nopeasti puhuvia nuoria. Lisäksi lähes kukaan ei puhu englantia, koska kysyin sitä ja täkäläisten englanninkieliset selostukset olivat melkein huonommin ymmärrettävissä kuin japaninkieliset. Pitää siis mieluummin yrittää japaniksi, vaikka palikkajapanin sanasto ei tahdo oikein riittää niin monimutkaiseen asiaan kuin kerhoon liittymiseen (joka siis Japanissa vaatii vähän muutakin kuin harkkoihin menemisen – luultavasti lisää paperityötä).

Klubiin liittyminen on täynnä muodollisuuksia, kuten myös harjoitukset. Kyûdô-harkoissa on tiukka kuri; kôhait (eli nuorimmat opiskelijat) hoitavat kaikki harjoittelupaikan järjestelyt nuolien keräämisestä paikan siivoamiseen ja olen jatkuvasti yllättynyt siitä, kuinka kunnioittavia japanilaiset ovat senpaita (vanhempia opiskelijoita) kohtaan. Kaikki menee tarkan kaavan mukaan, mutta toisaalta moni sietää kaavojen rikkomistakin.

Mutta siis, kyûdô näytti todella siistiltä urheilulajilta. Samaan aikaan se kuitenkin vaikutti hankalalta ja kalliilta osallistua. Luultavasti teen niin, että harkitsen sitä vielä myöhemmin uudestaan. Minulle oltiin tosi ystävällisiä harkoissa, sillä kukaan ei sanallakaan sanonut, että kyûdô voi olla vähän liian vaikeaa vaihto-opiskelijalle. Kaikki kannustivat kokeilemaan, mutta oma mutu-tuntuma sanoo, että kokeilu kannattaa jättää vähän myöhemmäksi, kun kerran on mahdollisuus miettiä ja kartuttaa japanin kielen sanavarastoa.

Huomenna menen katsastamaan vähän tutumman lajin, eli taidôn. On aika varma nakki, että alan harrastaa taidôa, koska rakastan kyseistä lajia ja osaan jo alkeet. Melkein oikeastaan kaikki jutut siniseen vyöhön asti. Kunhan vaan saan treeniä, muistan ne kyllä. Lisäksi taidô vaikuttaa paljon rennommalta, koska se ei varsinaisesti ole virallinen klubi, vaan eräänlainen yhdistys (躰道会). Harjoituksia on vain 2-3 viikossa, joten osallistuminen onnistuu huomattavasti helpommin. Aloittaminenkin on paljon halvempaa, kun minulla on jo taido-puku.

ひまの時 Vapaa-aika

Viimeiseksi vielä vaihto-opiskelijan vapaa-ajasta. Siis mitä, opiskelun ja kerhojuttujen ulkopuolellakin on elämää..? Uskomatonta, mutta totta.

Eilen menimme Kita-Sakadoon syömään yakinikua (焼肉). Kyseessä oli 食べ放題, eli syö niin paljon kuin jaksat. Yakinikua paistetaan itse pöydän keskellä olevassa grillissä, joten syödä sai niin paljon kuin ehti valmistaa 100 minuutin sisällä. Olihan se vähän kallista lystiä (3千円 eli euroissa parikymppiä per naama), mutta oli tosi hyvää lihaa ja salaattia! Ja omanlaisensa kokemus paistaa itse ruokansa ravintolassa. Okonomiyaki-paikoissa on sama juttu, mutta aika harvoin uskaltaa mennä paistopaikkoihin ilman opasta, joka tietää miten ruuat pitää tehdä. Eilisessä yakiniku-paikassa meillä oli oppaana kiinalainen poika (oikealla), joka vuoden opiskelun jälkeen lähti tänään takaisin Kiinaan. En muista nimeä, koska se oli käytännössä ensimmäinen ja viimeinen tapaamiseni kyseisen ihmisen kanssa. Vähän harmi sinänsä.

IMG_2948

Mutta joo, eiköhän siinä ollut kaikki tärkeä viimeisten muutaman päivän ajalta. Vaihtarina oleminen on joka päivä täynnä tilanteita, joissa ei ymmärrä mitä muut selittävät tai ei tule itse ymmärretyksi. Mutta positiivisella asenteella, elekielellä ja halulla ymmärtää pääsee pitkälle. Toimittajan on vähän outoa sanoa näin, mutta loppujen lopuksi elämiseen ei tarvita sanoja. Tärkeintä on ymmärtää tilanne ja mieliala, sekä tietysti pystyä ajattelemaan asioita muiden kantilta. Lisäksi on tärkeää, että haluaa oppia lisää, sillä parinkin viikon aikana kehittyy mielettömästi, jos näkee itse vaivaa sen eteen.

明日もがんばります!

PS. Ylimmäinen kuva on muuten näkymä huoneeni ikkunasta. :)

上野の花見 Uenon hanami

Tänä aamuna heräsin myöhään, kun auringonpaiste siivilöityi hennon vaaleanpunaisten verhojeni läpi. Elämäni ensimmäisten vaaleanpunaisten verhojen, sillä en saanut itse valita väriä.

Päivä oli pitkällä herätessäni, ja ajattelin, että kaipa sitä tänäänkin voi viettää päivän kämpillä ja rentoutua. Mutta kuinka kävikään: kun pääsin internetin ihmemaailmaan, eksyin katsomaan sakuran kukintakalenteria. Se kertoi, että kirsikankukat tippuvat pian ja alkaa olla pikku hiljaa viimeisiä aikoja ihailla niitä tällä seudulla. Enkä ollut vieläkään käynyt Uenossa katsastamassa kirsikankukkia, joita sadat japanilaiset kerääntyvät ihailemaan vuosittain.

Siispä pikainen aamiainen ja junaan. Matka Higashimatsuyamasta Uenoon kestää junalla puolitoista tuntia, ja olin Uenossa joskus kahden maissa. Päivä oli vähän viileä, mutta aurinko paistoi, vaikka se menikin toisinaan taivaalla purjehtivien pilvien taakse. Tiesin, että kadun sitä, jos en käy Uenossa ennen hanamin loppua, ja reissu oli kyllä sen verran mukava valokuvauksen kannalta, että kannatti lähteä yksinäänkin. Oikeastaan yksinään sai keskittyä katsomiseen ja kuvaamiseen paljon enemmän kuin porukalla liikkuessa. Ei kiirettä seuraavaan paikkaan, sen kun vaan antaa ihmisvirran viedä.

Tässä vähän kuvauskierroksen satoa.

Uenon puisto (上野公園)

IMG_2873 IMG_2876 IMG_2882 IMG_2884

IMG_2924

IMG_2888Hauskannäköinen rakennus harharetkien lomassa.

Uenon ihmisvilinää kauppakaduilla

IMG_2918IMG_2930Rautatien kupeessa olevat kauppakujat muistuttivat tunnelmaltaan ihan Jerusalemin vanhan kaupungin basaareja. Olin ihan yllättynyt siitä, kuinka paljon ne muistuttivat toisiaan, vaikka japanilaiset kauppiaat eivät olleetkaan ehkä ihan niin aggressiivisia kuin Lähi-Idän kollegansa.

IMG_2931Spottaa kuvasta hauska printtipaita, osa 23426478. Minäkin haluan paidan, jossa lukee ”lasertulostin” söpöllä pupuprintillä varustettuna. :D

IMG_2919Söpöyttä löytyi myös muualta.

Kotimatkalla Uenosta minua kohtasi myös uusi yllätys, sillä Higashimatsuyaman puistossa oli jotain hanami-aiheista tapahtumaa tarjolla. Puistossa oli muun muassa live-musiikkia ja vielä entistäkin enemmän tunnelmaa luovia lamppuja.

IMG_2938 IMG_2942Tässä kaikki tällä erää. Jalat huutavat taas hallelujaa koko päivän kävelystä, mutta kiertely ja kuvaaminen ovat aina hauskaa tekemistä vapaapäivinä. Tokiossa on vielä niin paljon nähtävää, ettei vuosi taida edes riittää!

 

Karaokesta Harajukuun

Noniin, nyt siis viimein toissapäiväinen karaoke. Lisäksi eilisen kooma-kokkauspäivä ja tämä päivä Tokiossa.

Keskiviikko-ilta karaokessa (カラオケ)

Keskiviikkoilta karaokessa sujui kuin siivillä, sillä seura oli hyvää ja karaoke on ihan hauskaa, vaikkei erityisemmin pidäkään laulamisesta. En useinkaan laula englanninkielisiä kappaleita, jos en osaa niitä tosi hyvin, joten minulla oli vähän hankaluuksia löytää mitään laulettavaa Kawagoen karaokepaikassa. No joo, olisi siellä ollut Korpiklaania, jolla oli kappaleita suomeksi, mutten osaa niitä muutenkaan. :D

Coldplayta, Didoa ja Nightwishia kyllä löytyi. Seuraavaksi kerraksi voisi ehkä katsoa jonkun helpon ja hitaan japanilaisen kappaleen, koska japani on yleisesti ottaen helpompaa ja nopeampaa lausuttavaa kuin englanti.

Maksoimme karaokessa myös nomihôdai-juomat (飲み放題), eli standardikokoisia juomia sai tilata niin paljon kuin halusi sen neljän tunnin aikana, mitä karaokessa vietimme. Karaokepaikan alkoholijuomissa ei tosin ollut juurikaan prosentteja, joten juomat olivat lähinnä tunnelman kohottamiseksi. Minulla on pieni aavistus, että suomalainen nainen voisi helposti juoda japanilaisen miehen pöydän alle, koska japanilaisilla on niin huono alkoholinsietokyky. :D

Laiska kokkaustorstai

Torstai puolestaan oli sateinen päivä, joten vietin sen enimmäkseen kotosalla. Kävin kyllä kaupassa hamstraamassa ainekset yakisobaan, jonka valmistin illalla löytämieni ohjeiden mukaan. Siitä tuli ihan hyvää, mutta sipulia tuli laitettua ihan vähän liikaa. Kaaliakin jäi vähän yli, joten söin sen salaattina, kun näissä japanilaisissa ruuissa harvoin on erillistä salaattia.

IMG_2778

Vierailu Itabashi-kampukselle (板橋校舎訪問)

Perjantaiaamu starttasi vierailulla Daito Bunka -yliopiston Tokion-kampukselle, joka sijaitsee Itabashissa. Olin hukannut paperin, jossa juna-aikataulut oli kerrottu, mutta onneksi minulle kerrottiin edellisenä iltana, koska pitää olla junalla. Silti aamulla tuli niin kiire, että jouduin tyytymään jogurttiin aamiaisena ja kipittämään puolijuoksua junalle.

IMG_2780Itabashi-kampus on Daito Bunkan ylempien tutkintojen kampus, japanilaisittain 大学院. Minulla tuskin tulee sinne juurikaan asiaa, mutta meidät esiteltiin Itabashin vaihtotoimiston henkilökunnalle, ja samalla me esittäydyimme heille japaniksi. Onneksi kyseessä oli simppeli nimi, kotimaa ja kotiyliopisto -tyyppinen esittely, mikä ei tuota ongelmia, kun Joutsenossa on veivattu monimutkaisemmistakin aiheista kertovia puheita.

Jos Itabashiin ei opintojen puolesta tulekaan asiaa, niin Itabashin kirjasto oli sellainen paikka, että sinne voisi eksyä toistekin. Kun kerran meillä on lupa lainata sieltä kirjoja, voisin lukea vähän Japanin historiaa. Siellä onneksi oli kirjoja myös englanniksi ja saksaksi. Myös koreaa ja kiinaa löytyi, mutta kuten oppaanamme ollut Kobayashi-san vitsailikin, kirjaston valikoimasta ei valitettavasti löydy suomenkielisiä kirjoja. Ei kovin yllättävää. :D

IMG_2783 IMG_2787Kirjaston katto oli siisti paikka. Siellä kasvoi nurmikkoa, jee! Ja näkymät olivat hienot, koska aamupäivällä oli lämmintä ja aurinkoista.

IMG_2782Ruokatauolla pistäydyimme yhteen kampuksen ruokaloista, ja seuraamme liittyi kukapa muukaan kuin 太田学長, eli itse yliopiston rehtori. Daito Bunkan rehtori on mukava ihminen, ja näköjään tässäkin tapauksessa japanilainen kulttuuri eroaa suomalaisesta. En ole koskaan tainnut edes nähdä Tampereen yliopiston rehtoria kasvotusten, saati sitten syönyt samassa pöydässä. Sama juttu kuuluu olevan Kiinassa, sillä myös muut vaihtarit ihmettelivät sitä, että rehtori istahtaa koulun ruokalassa oppilaiden seuraan.

Ainiin, ja meidän vierailustamme tehtiin näköjään myös juttu Daito Bunkan nettisivuille.

Harajuku ja Meiji jingu (原宿と明治神宮)

Itabashi-kierroksen jälkeen tiemme vei kohti Harajukua. Kuten shoppailu- ja nähtävyyskierroksilla yleensäkin, kuvat ovat helpoin tapa selittää muuten melko sekavaa paikasta toiseen kuljeskelua.

IMG_2803

Jännä reppu bongattu!

IMG_2804Maistettiin myös Harajukun maankuuluja crepejä, jotka todella olivat herkullisia! Vähän kalliita tosin, koska Harajukussa kaikki (raamenia myöten) oli kalliimpaa kuin esimerkiksi Shibuyassa tai varsinkin Higashimatsuyamassa. Kiivi-juustokakku-crepe kuitenkin maksoi itsensä takaisin, koska se oli taivaallista. <3

IMG_2807 IMG_2816Herkuttelun jälkeen suuntasimme Yoyogi-puistoon (代々木公園), tarkoituksenamme etsiä tunnettu temppeli Meiji jingu (明治神宮). Eksyimme matkalla (note-to-self: älä anna kiinalaisten suunnistaa :D), mutta löydettyämme perille tiesimme kyllä taatusti olevamme puistossa; joka puolella oli isoja vihreitä puita ja koko puisto on oikeastaan melkein kuin satumetsä. Kirsikkapuita ei harmittavasti ollut kuin yksi (tai ehkä kaksi), ja puiston porteilla alkoi kaiken kukkuraksi sataa.

IMG_2824

IMG_2827IMG_2828Temppelin ulkopuolelle oli kiinnitetty rukouksia, ja yritin bongata suomeksi kirjoitettuja tekstejä, mutten löytänyt yhtään. Norjaa sen sijaan löytyi, ja englantia totta kai.

IMG_2840Jännästi puistosta löytyi myös sake-tynnyreitä. Nättejä, mutta hei, tyhjättyjä sake-tynnyreitä temppelialueen läheisyydessä..? No jaa, miksipä ei.

IMG_2845

IMG_2848Arvatkaa mitä löysin Harajukun kauppakadun (竹下通り) päästä! Siellä se nökötti, pieni suomenkielinen yllätyskauppa. Aika söpöä.

Ellan höpöhöpöhaaste

Enpäs kirjoitakaan tänään karaokesta, koska muistin, että minulla on tämmöinen haaste roikkumassa, kiitos Ellan. Nyt kun ulkona sataa ja on ankeaa, on kiva väsäillä näitä ja hillua yökkärissä puolille päivin. Täällä Green Housessa yökkärit ovat aika perus vaatetus.

Blogihaaste

Haasteen idea on kertoa itsestä 11 satunnaista asiaa ja sen lisäksi vastata 11:een edellisen kirjoittajan keksimään kysymykseen. Sen jälkeen vahinko laitetaan kiertämään jollekin muulle bloginpitäjälle, joka myös kertoo itsestään 11 asiaa ja vastaa 11:een uuteen kysymykseen.

11 asiaa minusta

1. Vapaus on elämäni tärkein arvo. Arvostan niin sananvapautta, liikkumisen vapautta kuin valinnanvapauttakin. En usko, että voisin elää tiukkojen sääntöjen mukaan.

2. Uskon edelleen Jumalaan, vaikka minusta on tullut vuosien kuluessa laiska uskovainen. En tee uskoni eteen mitään, mikä saa minut tuntemaan toisinaan huonoa omaatuntoa.

3. Jos tapaisin itseni kymmenen vuoden takaa, en usko että menneisyyden minäni tuntisi minua. Näöltä kyllä, mutta ainakin omasta mielestäni olen muuttunut tosi paljon ala-asteajoista. Minusta on tullut tietyllä tapaa uhkarohkeampi ja rämäpäisempi, sillä olin ala-asteella ujo nynny.

4. Edelliseen viitaten olen oppinut pitämään vähän liikaa vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Rakastan autolla ajamista, mutta minulla on hienoinen taipumus ajaa ylinopeutta. Sen vuoden aikana, mitä ajoin rakkaalla Toyota Carinallani, keräsin yhdet ylinopeussakot ja olen edelleen epävarma, sainko toiset juuri ennen lähtöäni Japaniin. Voi olla, että sakon tänne tulemiseen kestää kuukausi, sillä posti ei oikein meinaa löytää perille.

5. Uskon siihen, että kaikki ihmiset voivat oppia rakastamaan toisiaan, jos tahtovat. Siksi pidän ”en voi sietää sitä tyyppiä” -toteamuksia luonteen heikkoutena, koska kaikilla ihmisillä on hyvät puolensa. Se, että ei voi sietää toista, kertoo vain siitä, ettei ole viitsinyt ottaa selvää niistä hyvistä piirteistä. Toisaalta tämmöinen minunlaiseni laiska ihminenkin välttää usein ihmisiä, joiden kanssa ei kaikkein parhaiten tule toimeen.

6. Inhoan itsessäni melkein kaikenlaista heikkoutta. En yleensä pidä avun pyytämisestä, vaan yritän pärjätä kaikessa omillani. Ja jos minua satutaan pitämään huonompana kuin muita, se saa yrittämään entistä kovemmin.

7. Olen alkanut lukioaikoinani puhua enemmän, mutta loppupeleissä huomaan olevani aika yksinäinen sielu. Pidän yksistään kuljeskelusta, sillä se on mutkatonta ja helppoa. Toisaalta arvostan myös seuraa, sillä kaikilla tulee joskus hetkiä, kun yksin murjottaminen alkaa käydä hermoille.

8. Paras kaverini on ollut aina siskoni. Normaalioloissa siskoni kuuluisi kategoriaan ”ihmiset, joiden kanssa selviytyäkseen täytyy nähdä vaivaa”, mutta yllättäen 21 vuoden aikana on oppinut paljon hyviä tapoja tulla toimeen siskon kanssa. Sori Maria. :D Ja parasta siskoissa on se, että vaikka riitaa tulisikin, sisaruussuhdetta ei koskaan voi katkaista.

9. Minun on vaikeaa ymmärtää ihmisiä, jotka ovat hukassa tulevaisuudensuunnitelmiensa kanssa. Olen itse tiennyt unelma-ammattini yläasteen loppupuolelta saakka ja kulkenut kohti sitä tavoitetta. Minulla on ollut onnea matkalla, sillä pääsin haluamaani kouluun heti lukion jälkeen ja huomasin, että toimittajan työ tosiaan on sitä, mitä haluan tehdä. Siksi minulta ei useinkaan kannata kysyä neuvoa tulevaisuuden suunnittelussa, koska minulla on aina ollut liiankin selvät sävelet uravalinnan kanssa.

10. Uskon, että onnellisuus on asennekysymys. Elämässä on vaikeita aikoja, mutta niistä selviää hyvillä muistoilla ja toiveilla paremmasta tulevasta. Voi olla, että elämäni on ollut helpompaa kuin joidenkin muiden, mutta se ei silti poista faktaa, että positiivinen asenne vie pitkälle. Kun uskoo itseensä ja mahdollisuuksiinsa, voi tehdä unelmistaan totta.

11. Voisin puhua itsestäni enemmänkin kuin 11 kohdan verran, sillä itsestään puhuminen on kaikkein helpointa. Se on niin helppoa, että tuntuu välillä narsistilta aloittaa jokainen lause minällä. Mutta kukapa tietäisi enemmän minusta kuin minä itse. En usko, että kukaan muu voi ymmärtää minua paremmin, ja siksi en yleensä halua tunkea muidenkaan reviirille tarjoamaan turhia elämänohjeita.

Ellan 11 kysymystä minulle (http://ellakella.blogspot.fi/)

1. Mikä olisi tulevan lapsesi nimi, jos siinä ei tarvitsisi olla mitään järkeä ja kaikki olisi sallittu? Miksi?

No ihan ensimmäiseksi pitää ehkä mainita, että en ole aikeissa hankkia muksuja. Lapset ovat kivoja niin kauan kun ne eivät ole omia (veljentyttö on ihana <3). Kuitenkin jos joku nimi pitäisi antaa, en usko että antaisin mitään erikoista nimeä. Erikoiset nimet ovat yleensä hankalia lapsille, joten jos voin tehdä mitään välttääkseni (epätodennäköisen) lapseni tulevan koulukiusaamisen, antaisin tavallisen nimen. Tytölle todennäköisesti Aino Kristiina ja pojalle Antti Kristian.

2. Miten rentoudut?

Nukun pitkään, hillun yöpaidalla pitkälle iltapäivään, juon vähän teetä, istun koneella…. Siis kaikkea, mitä olen tehnyt tänään. Jos minulla on paljon stressiä, yritän rentoutua tekemällä välillä jotain hauskaa. Viime vuonna menin katsomaan leffaa, kun stressikäyrä hipoi pilviä. Ja se auttoi, koska leffan aikana harvoin mietitään mitään ylimääräistä.

3. Mikä on lempiruokasi?

Lähes kaikki japanilainen…? :D Olen syönyt niin paljon hyvää ruokaa täällä Japanissa, että on vaikeaa nimetä suosikkeja. Kana on aina parasta, varsinkin friteerattuna. Siispä sanon että tempura.

4. Joku outo tapasi?

Minulle on sanottu pari kertaa, että olen vähän kuin papukaija, koska toistelen huomaamattani muita. Se on normaali tapani reagoida muiden puheeseen, jos minulla ei ole mitään lisäsanottavaa.

5. Kerro joku tulevaisuuden haaveesi, jota et todennäköisesti edes yritä ikinä toteuttaa?

En omista sellaista tai ainakin toivon, etten omista. Se, että luovuttaa jo ennen yrittämistä, kertoo siitä, että unelma ei ole tarpeeksi tärkeä. Ja jos sitä ei aio yrittää, se ei ole unelma lainkaan.
Olen kuitenkin leikitellyt joskus ajatuksella pelikahvilan perustamisesta, sillä se olisi hauska suunnitella ja sisustaa. Mutta koska unelma-ammattini on toimittaja, en todennäköisesti koskaan tule tekemään sitä.

6. Lempiteemakusi?

Nomnomnomnom, juon kaikkea teetä. <3 Mutta suosikit ovat varmaan lakritsitee, minttutee ja vaniljatee. Yleensä pidän nimenomaan maustetusta mustasta teestä.

7. Noloin muistosi ala-asteelta?

Eksyin ala-asteen ekana päivänä koulussa ja aloin ulvoa kuin hyeena. Pillitin vähän kaikelle ala-asteaikoinani, joten noloja muistoja kyllä riittää.

8. Kuinka paljon tekemistä kalenteriisi on merkitty ensi viikolle?

Paljon. :D Oppitunteja, tutoreiden tapaamista, taidô- ja kyûdô-harkat sekä kotiläksyn palautus (uskokaa tai älkää, meille jaettiin jo yksi kotiläksy, vaikka koulu ei ole edes alkanut). Luultavasti tulee vielä jotain lisääkin.

9. Mikä on all-time suosikkipelisi?

Legend of Zelda: Twilight Princess. Paras peli ikinä. Rakastan pelin ulkoasua, juonta, hahmoja…. melkein kaikkea. Lisäksi se on eka Zelda, jonka olen pelannut läpi, ja niitä läpi pelattuja Zeldojahan on huikeat kaksi. :D

10. Mikä on paras paikka kotikunnassasi?

Jos tällä tarkoitetaan Orivettä, josta olen kotoisin, sanoisin että Paltanmäki. Näkymä tuulimyllyn juurelta syksyisin on jokavuotinen must-see (tämän postauksen kuvakin on sieltä otettu). Tampereella puolestaan lempipaikkani on Kalevankankaan hautausmaan ilmatorjuntakukkula, eli korkea paikka sekin. Pidän siitä, että näen kauas. Ainoan poikkeuksen tekee nykyinen kotikaupunkini Higashimatsuyama, jonka suosikkipaikka on lyhdyin valaistu puisto tässä ihan lähellä (tiedätte paikan, olen ottanut siitä paljon kuvia!).

11. Haluatko tulevaisuudessa muuttaa sinne takaisin?

Ai mihin noista kolmesta? :D Orivedelle tuskin muutan takaisin, vaikka tykkäänkin käydä siellä usein. Tampereelle muutan takaisin sitten, kun vaihtoni päättyy täällä Japanissa. Ja Higashimatsuyamaan tuskin muutan takaisin, mutta ehkä tieni vie jonnekin muualle Japaniin tulevaisuudessa. Ainakin toivon niin!

Seuraava saa vastata näihin:

1. Oletko tehnyt bucket listiä / toivomuslistaa? Jos olet, mitä asioita siihen on listattu?
2. Asia, joka ärsyttää sinua eniten?
3. Suosikkipaikkasi?
4. Jos sinun pitäisi poistaa yksi kuukausi kalenterista, mikä se olisi?
5. Paras muistosi?
6. Jos omistaisit aikakoneen, mihin vuoteen siirtyisit (menneisyyteen tai tulevaan)?
7. Paha tapasi?
8. Kahvi vai tee?
9. Jokin asia, jota kadut?
10. Kolme asiaa, joita odotat eniten kesässä?

11. Kerro itsestäsi 40-vuotiaana.

Ja seuraava nakitettava on Krista (http://kaaostus.blogspot.fi/). Pidä hauskaa! :D

入学式 Alkajaisjuhla

En jaksanut eilen kirjoittaa noiden tottumiskysymysten jälkeen toista postausta, joten laittelen eilisen kuulumiset tänään. Tänään on kuitenkin vapaapäivä, ja olen enimmäkseen nukkunut myöhään, pysynyt kotosalla ja lipittänyt teetä. Illalla mennään karaokeen neljän hengen porukalla, joten on ihan hyvä keräillä voimia aamupäivä. :D

Yliopiston alkajaisjuhla

入学式, eli japanilainen yliopiston alkajaisjuhla pidettiin eilen Daito Bunka -yliopistolla. Täällä yliopistoon pääseminen on vähän eri sarjaa Suomen kanssa, sillä opiskelijat pukeutuvat jakkupukuun tai pukuun juhlistaakseen pääsyä yliopistoon. Suomessa vain lähinnä marssitaan huppareissa ja farkuissa sisään yliopiston pääovista ja ollaan kuin mitään kovin erikoista ei olisi tapahtunutkaan,

Koska en omista jakkupukua, laitoin päälleni pitkän mekkoni ja jakkutakin. Ajattelin valinnan olevan hyvä, mutta yliopistolla tuli huomattua, että erotuin jälleen massasta vihreässä mekossani. Kaikki japanilaiset nimittäin olivat pukeutuneet neutraaleihin väreihin, kuten mustaan ja harmaaseen, joten värien käyttö oli aika harvinaista. No, onneksi sentään suurin osa vaihtareista erottui massasta, sillä osa ei aamulla edes tiennyt, että tilaisuuteen pitäisi jotenkin pukeutuakin.

Kokoonnuimme kansainvälisessä toimistossa ja suuntasimme sieltä ryhmänä juhlasaliin. Matkan varrella meidät vaihtarit yllätti yliopiston kerhojen värväyspöydistä väsätty kuja, jonka läpi piti kulkea, jos ei halunnut kiertää jotain ihan sivureittejä.

Ei siinä muuten mitään, mutta kerhopöytäkuja oli aika pelottava kokemus. :D Huutavat japanilaiset, jotka tuntuivat vähän turhankin innokkaasti haluavan ulkomaalaisia (ja kyllä niitä ihan japanilaisiakin) klubeihinsa. Aika harvoin Japanissa kuulee kenenkään huutavan, mutta kerhokujalla oli vaikeaa vaihtaa edes yllättyneitä kommentteja muiden vaihtareiden kanssa, koska melu oli niin kova. Ja kun vaihtariporukkamme pääsi kujan päästä päähän, joillain oli muutaman sentin paksuinen nippu kerhojen esitteitä käsissään.

Minulla nippu oli ohut, sillä sain jo kujan alkupäässä sen, mitä halusin: taidô-kerhon ja kyûdô-kerhon esitteet. Kyûdô näyttää työläältä, sillä harjoitukset ovat viidesti viikossa ja enimmäkseen taidô-harkkojen kanssa päällekkäin. Ajattelin kuitenkin viikon päästä keskiviikkona mennä kokoontumiseen ja katsoa, olisiko kyûdô minun lajini vai ei. Taidô on kolmesti viikossa (tosin sain esitteestä sen käsityksen että vain kahdesti), joten sinne suuntaan ainakin joka tapauksessa.

Kun selvisimme kerhovyörytyksestä, alkajaisjuhlassa luvassa oli puheita puheiden perään. Jotkut osat puheista ymmärsinkin, mutta suurin osa virtasi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Lisäksi luvassa oli japanilaiseen tapaan paljon kumartelua puheiden välissä. Kumartaminen on yllättävän tarttuvaa, sillä minulle on sanottu jo siitä, että kumartelen tosi usein. En edes itse huomaa sitä, koska joudun kumartumaan vähän junan ovissakin, etten lyö päätäni matalaan karmiin. :P

¥100-shop ja illanviettoa

Alkajaisjuhlan jälkeen sitten palailimmekin puiston kautta Green Houselle. Puistossa sakurat olivat täydessä kukassa, joten kävin illemmalla vähän kuvaamassa niitä lyhtyjen valossa.

Iltapäivän ohjelmaan kuului myös käynti läheisessä ¥100-shopissa, jossa lähes kaikki oli myynnissä sadalla jenillä. Ostin vähän lähetettävää krääsää opistolle, kunhan saan ne postitettua. :D Muut saavat odottaa tuliaisia pidempään, sillä en viitsi pitää kiirettä, kun minulla on kuitenkin koko vuosi aikaa.

Illalla siivosin sotkuiseksi päässeen huoneeni (hiuksia on kaikkialla) ja pesin vähän pyykkiä. Täällä normaalien arkiaskareiden tekeminen tuntuu jatkuvasti ajanhaaskaukselta, kun voisin olla tekemässä sitä tätä ja tuota ja näkemässä niin paljon enemmän. Olen kuitenkin yrittänyt vähän himmailla ympäri ämpäri säntäilyä, etten ole ihan poikki kun opinnot alkavat.  Ainoa, mitä nyt tarvitsee ehdottomasti nähdä, on japanilainen kevät kirsikankukkineen, koska sitä en ehdi ensi vuonna nähdä enää toiste.

Kirsikankukkien katselu eli hanami (花見) olikin meillä suunnitelmissa, sillä meidän piti mennä tänään Kitasakadoon piknikille parin pysäkin päähän. Suunnitelmana oli mennä Kitasakadon asuntolan (Ryuugakusei Kaikan) asukkaiden kanssa, mutta väki vaihtoi suunnitelmaan ja piti piknikin eilen. Mehhh! Kiva kun tieto kulkee.

Jos huomenna ei kuitenkaan ole kamala keli, ajattelin suunnata Tokioon Uenon puistoon pitämään omaa hanamia ja pällistelemään kauniiksi kehuttua puistoa. Säätiedotus ei näytä kovin lupaavalta, sillä se lupaa pilvistä ja sadetta, mutta onneksi varasuunnitelmana voi pitää lauantaita. Katsotaan saanko houkuteltua jonkun mukaan vai menenkö yksin. Yksin meneminen houkuttelee vähän enemmän, sillä porukalla on tullut liikuttua niin paljon, että voisi välillä mennä ihan itsekseenkin. Plus japanin ja englannin puhumisesta tarvitsee toisinaan vapaapäiviä, joten voisi olla ihan virkistävää mennä yksinkin. Junalla liikkuminen on täällä niin yksinkertaista, että sen oppii kesy apinakin.

Mutta tällä erää ei muuta, kirjoittelen sitten karaokesta vähän myöhemmin. :)