Elämää ja irtosuhteita

(Disclaimer: otsikko on klikkiotsikko. Hähää. Mutta liittyy toki tämänkertaiseen aiheeseen.)

Arvatkaa mitä! Täällä on tullut lunta ja rakeita! Ja räntää! Jee!

Sää on ollut viime aikoina melko hanurista, koska on ollut koleaa ja paljon tuulisia päiviä. Täällä tuulet eivät ole sellaisia pikku puhureita, vaan välillä tuntuu, että tukka irtoaa päästä. Ja puolet päivistä sataa. Mutta joo, päivittäisessä elämässä säästä on aina helppo puhua, koska se on aina varma tapa saada ihmiset mukaan juttuun.

Loputkin kevään vaihto-oppilaat saapuivat viime viikolla, ja siitä lähtien elämä on ottanut tasaisen kurssin kohti vaihtarin elämäntyyliä. Tämä niin kutsuttu ”vaihtari-lifestyle” on aihe, josta ajattelin kirjoittaa tällä kertaa. Tunnistan oireet, koska olen ollut vaihdossa aiemminkin, mutta minulla on silti joka kerta vaihtarielämän kanssa sopeutumisongelmia. Suurin ongelma liittyy tietysti ajanhallintaan, koska tekemistä on paljon ja vuorokausi ei millään riitä.

Vaihto-oppilas elää jatkuvien irtosuhteiden maailmassa, kokeilee paljon kaikkea kiinnostavaa, mutta hylkää epäkiinnostavat jutut melko pian. Tämä pätee yleensä sekä asioihin että ihmisiin, ja vaikka en itse olekaan erityisen viehtynyt irtosuhteisiin ihmissuhteissa, tiedän, että aika monille vaihtareille ne kuuluvat asiaan. Ja no, tavallaan näen senkin, että vaihto-oppilaan elämässä osa kaverisuhteistakin on ”irtosuhteita”, koska uusia ihmisiä tulee niin paljon, että on joskus pakko tehdä valintoja. Eniten irtosuhteet pätevät kuitenkin asioihin ja poukkoileviin kiinnostuksen kohteisiin.

Vieraassa kulttuurissa vietetty aika on lyhyt, ja siitä yrittää aina parhaansa mukaan saada lyhyestä jaksosta kaiken irti. Niinpä vaihto-oppilaat pääsääntöisesti sinkoilevat aktiviteetista ja ihmisestä toiseen, sitoutuvat vähän ja hylkäävät heti asiat, jotka eivät kiinnosta. Omalla tavallaan tällainen elämäntyyli on Vapautta isolla V:llä, sillä vaihtareille harva asia on oikeasti velvoittavaa. Omalla tavallaan vaihtarin elämäntyyli on kuluttavaa, koska elämä on jatkuva aikataulukaaos, ja uusia ihmisiä tavataan kymmenittäin viikossa. Ja muistatko kaikkien nimet? Ehei, ei toivoakaan.

Minulle iso ongelma vaihtariudessa on se, että liian iso sosiaalinen piiri kuormittaa ja suunnitelmat useiden ihmisten kanssa vievät aikaa, joten alan pian vältellä ihmisiä. En tykkää sanoa ”ei” kun joku ehdottaa jotain, mutta vaihtarille se on välttämätöntä. Niinpä yritän aina ensimmäisen ”hei tehtäisiinkö jotain yhdessä” signaalin jälkeen sanoa, kuinka paljon minulla on tekemistä koulussa. Ja oikeasti tällä hetkellä onkin, joten olen hyvällä omallatunnolla väittänyt olevani kiireinen esseiden ja arvioiden kanssa.

Tulin Japanin-vaihdon aikana aika hyvin tunnetuksi siitä, että haalin ympärilleni pikkuisen 3-4 hengen ryhmän, jonka kanssa hengasin suurimman osan ajasta. Sellaisen tekeminen vaatii aina valintoja ja sitä, että taidokkaasti väistelee muiden ihmisten sosialisoitumisyritykset. Joskus tuloksena on se, että huomaat liian myöhään, että olisit löytänyt sielunsiskon tai -veljen, kunhan olisit vain viitsinyt katsoa oman ympyräsi ulkopuolelle. Mutta pieni ryhmä saa asiat pysymään paremmin hallinnassa ja silloin on myös mahdollista tutustua ihmisiin paremmin.

En sano kumpaakaan tapaa oikeaksi tai vääräksi, mutta minulle toimivampi tapa on pienen ryhmän haaliminen.

Tällä kertaa olen ollut aivan erityisen epäsosiaalinen ja keskittynyt enimmäkseen opiskeluun ja urheiluun. Ensimmäinen kuukausi meni gradua tehdessä, minkä jälkeen olen luuhannut illat tennishallilla, lukemassa artikkeleita ja kirjoittamassa esseetä. Eilen paistettiin kämppisten kanssa pannareita! Olen tullut hyvin toimeen kämppisten kanssa, mutta ongelmana on juttujen taajuus, eli toisin sanoen väärä aallonpituus. Muut asukit ovat minua 6-7 vuotta nuorempia, ensimmäistä vuotta yliopistossa ja minä puolestaan olen ollut kohta 7 vuotta yliopistossa ja olen kolunnut riittävästi yökerhoja jaksaakseni lähteä mukaan. Yhteisiä juttelunaiheita on siis vähänlaisesti, mutta pannarinpaistot ja Suomi-tuliaisten jaot ovat olleet tähän mennessä ihan toimivia tapoja pitää hyvät välit kämppiksiin. Osan kanssa tuntuu olevan enemmänkin yhteisiä keskustelunaiheita, osan kanssa kuulumisten vaihdot rajoittuvat päivän suunnitelmien ja kuulumisten kyselemiseen.

Kursseilla olen huomannut, että olen hengannut pääsääntöisesti alle viiden ihmisen kanssa, ja hakeudun toistuvasti samojen ihmisten seuraan. Samalla porukalla vietettiin myös viime lauantaina suomalais-kiinalaista iltaa (mukana oli myös yksi tsekki) ja tykkäsin siitä kovasti. Meitä oli kuusi, mikä on hyvänkokoinen porukka. Tehtiin karjalanpiirakoita, lihapullia ja muusia ja juteltiin. Tarkoitus on parin viikon päästä pitää toinen samanlainen, mutta kiinalaisena versiona, jolloin kiinalaiset tarjoavat meille aasialaista ruokaa.

Kävin viime viikonloppuna myös kampaajalla ja olen alkanut kokata uusia ruokia. Kaupassakäynti vie melko paljon aikaa, muttei sentään yhtä kauan kuin Japanissa. Myös kampaajalle oli jokseenkin helpompi kertoa, millaiset hiukset haluan. Eli joo, kieli tuottaa jonkin verran ongelmia ajoittain (varsinkin natiivipuhujien kanssa), mutta sillä tulee hyvin toimeen.

Viikonloppuna varmaan saan leikittyä vähän järjestelmäkamerallakin, kun ilmoittauduin päiväreissulle Stonehengeen ja Bathiin. Terkkuja sinne lumiseen (?) Suomeen ja hyvää ystävänpäivää!

Mainokset

Leave a reply

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s