Viikonloppuretket sinne ja takaisin

Heissan ja täällä taas. Blogin pitäminen vähän jäi, kun mitään suurta kulttuurishokkia ei tullutkaan. Iso-Britannia on kiva maa ja kaikkea uutta löytyy päivittäin, mutta Japanin tyyppistä ”Mitä hittoa täällä tapahtuu?”-efektiä ei tällä kertaa tullut. Joko johtuu siitä, että brittiläiset tavat ovat aika lailla yleiseurooppalaisia tai sitten siitä, että vuosien varrella on tullut opittua, että kulttuurit ovat erilaisia ja se siitä.

Opiskelut on lähteneet rullaamaan hyvää tahtia, ja ensi viikosta lähtien alkavat uhkaavasti lähestyä jo ensimmäisten kurssien deadlinet. Tänään maanantaina (ok, nyt mennään jopa brittiajassa tiistain puolta) alkoi lukukausi 2. Toisen lukukauden alku tuo tullessaan uudet vaihtarit, uudet aktiviteetit ja SOSIAALISEN ELÄMÄN!!

Olen viettänyt aika lailla hiljaiseloa kuukauden, kirjoitellut gradua ja poikennut Suomessa kuulemassa palautetta gradustani. Gradu alkaa olla aika lailla kasassa, mutta se vaatii vielä kosolti korjauksia. Suomessa oli paljon lunta tammikuun loppupuolella, ja pakkaslukematkin olivat kymmenen paikkeilla. Tuntui kovin turistilta, ja otin paljon kuvia hienoista lumisista puista!

IMG_20180122_151130.jpg

Kävin neljän päivän Suomi-pyrähdykselläni äidillä, Tampereen yliopistolla ja vielä viimeisenä päivänä niissä Finnairin toisissa soveltuvuuskokeissa. Nyt kun kokeet ovat turvallisesti ohi, voin ehkä vähän kertoa, millaisia tehtäviä siellä oli. En kuitenkaan selitä hirveän tarkkaan, sillä neljään tuntiin mahtuu jos jonkinmoista.

Lentäjähaun toiset soveltuvuuskokeet

Lentäjähaun toiset soveltuvuuskokeet olivat aika lailla pelillisemmät kuin aiemmat ensimmäiset soveltuvuuskokeet, jotka keskittyivät matemaattiseen kyvykkyyteen ja persoonallisuuteen. Tälläkin kertaa oli toki mukana ”päättele puuttuva kuvio” -tehtävä, joka oli jonkin verran vaikeampi kuin edellisen kerran tehtävät.

Tämän lisäksi testattiin muun muassa motoriikkaa pelillä, jossa piti mahdollisimman nopeasti ja tarkasti kyetä painamaan a) oikeanväristä nappulaa, b) oikeaa tai vasenta poljinta tai c) korkean tai matalan äänen näppäintä sitä mukaa, mitä näytöllä käskettiin tehdä. Lisäksi oli tehtäviä, joissa piti etsiä nopeasti kuvion samannäköinen pari näytöltä ja etsiä kuviojonoista puuttuvia kuvioita. Näihin jälkimmäisiin, melko monotonisiin tehtäviin oli sekoitettu kilpailuasetelmaa (”Muut saivat tällä kierroksella 66 oikein, sait itse 61 oikein. Mikä on tavoitteesi seuraavalle kierrokselle?) ja sitä, että piti tunnistaa, milloin oma keskittyminen herpaantui. Mukana testeissä oli myös motoriikkaa testaava testi, jossa piti kahdella sauvaohjaimella pitää kolmionmuotoinen pitsapala seisomassa kärjellään oikeassa 1) kulmassa, 2) etäisyydessä ja 3) oikea-vasen-akselilla. Tietysti tehtävässä kolmio yritti tempoilla joka suuntaan karkuun.

Testeissä testattiin myös lähimuistia yksinkertaisella karttatehtävällä, jossa sai katsoa karttaa 10 sekuntia ja sen jälkeen sijoittaa näkemänsä asiat uudelleen kartalle. Lisäksi kolmiulotteista hahmotuskykyä testattiin testillä, jossa piti kääntää mielessään kuutiota ja päätellä, minkä verran kääntämällä saa tietyn väriset sivut näkymään katsojalle.

Viimeinen tehtävä oli puoli tuntia kestänyt yksitoikkoinen valvontatehtävä, jossa piti seurata valon syttymistä kellotaulun jokaiseen minuuttiin ja napauttaa hiirtä, jos valo hyppäsi yhden minuutin yli.

Sanotaan kokeiden kuormittavuudesta vaikka niin, että viimeisessä tehtävässä keskittyminen alkoi jo olla aika tiukilla, kun heräsin aamulla 5.30 bussiin lentokentälle ja säädin itseni lentokentältä testipaikalle. Oli muuten hankalaa, koska lentokentälle ei selvästi tulla kävellen! Helsinki-Vantaan lentokentän juna-asemalta ei johda kävelyteitä Finnairin koulutuskeskukselle, joten päädyin lopulta hyppimään autotietä läheiselle huoltoasemalle ja pyytämään taksikuskia heittämään minut 300 metriä koulutuskeskukseen. :D

Mutta joo, testit menivät niin kuin menivät, vaikea sanoa mitään tässä kohtaa. Tulokset tulevat jossain helmikuun loppupuolella, joten siihen saakka pidetään sormet ristissä ja toivotaan tietysti parasta – kuka sitä nyt energiaansa tuhlaisi pahimman pelkäämiseen, kun molempiin kuluu sama määrä vaivaa.

Iltapäivästä nousin lentokoneeseen kohti Lontoota, Lontoosta junaan kohti Loughborouh’ta ja kun viimein puoli kahdeltatoista illalla olin perillä, kaaduin suurin piirtein suoraan sänkyyn (ei valitettavasti sänkyyn, jossa olisi ollut Tom of Finland -lakanat ja karvainen komistus nimeltään Chaplin the Kakkakissa).

IMG_20180122_233507

Leicester

Suomi-reissua seurannut viikko meni puolivillaisesti nukkuessa ja koomatessa, kunnes lauantaina 27. tammikuuta totesin, että eiköhän tässä voi jotain tehdäkin jo. Otin asuntolan edestä bussin Leicesteriin, joka on lähin isompi kaupunki ja kävin ostamassa itselleni uudet tennarit (ja vähän muutakin). Siinä samalla tuli löydettyä kiva fish & chips -paikka ja pari muuta juttua:

Chester

Innostuin sitten käymään lauantaimatkailemassa vielä seuraavanakin viikonloppuna, kun ilmoittauduin ylioppilaskunnan retkelle Chesteriin. Chester on vanha, roomalaisajoilta oleva kaupunki, joka on aikanaan ollut kukoistava kauppasatama. Kaupungin ohi virtaava joki kuitenkin kuivui jostain historian oikusta, ja kaupan painopiste virtasi Liverpooliin. Nykyisellään Chester on ilmeisesti varakkaiden (useimmiten Liverpoolissa tai Manchesterissa) työssä käyvien asuinalue.

Mukana meillä oli Chesterin-reissussa parikymmentä hyvin kansainvälistä opiskelijaa. Pääsin vähän puhumaan japaniakin, koska mukana oli yksi japanilainen opiskelija! :D Väkeä oli aina Nigeriasta Intiaan ja Kiinasta Kreikkaan. Porukka oli kiva. Sää sen sijaan oli kutakuinkin kauhea, koska oli koleaa ja melkein koko päivän satoi vettä. Osallistuimme kävelykierrokseen kaupungissa ja vetäydyimme sitten kahvilaan lämmittelemään ja juttelemaan ennen paluubussin lähtöä.

Törmäsin tänään keittiössä kämppikseen, jolle kerroin olleeni viikonloppuna Chesterissä. Hassu yhteensattuma: kyseinen kämppis on kotoisin Chesteristä ja oli rehellisesti yllättynyt, että porukka vaihtareita menee päiväretkelle pienehköön mutta historiallisesti aika merkittävään kaupunkiin. Tähän mennessä kämppis on maininnut olevansa ”Pohjois-Englannista” ja totesin että pahus, olisinpa tiennyt, niin olisin kysynyt pari vinkkiä!

Tällaistä siis tällä kertaa. Tällä viikolla aikataulu on aika täyteen ahdettu, kun olen lupautunut auttamaan paria koulukaveria haastattelututkimuksessa ja ajattelin, että poikkean testaamassa lentopalloa, tennistä ja sulkapalloa. Lisäksi vaihtariaktiviteetit alkavat huomenna pubi-illalla ja tulen nykyään paremmin juttuun kämppistenkin kanssa. Koeviikkojen aikana oli vaikeaa saada aloitettua juttelua kotona, mutta ilmapiiri tuntuu vähän muuttuneen nyt, kun uusi lukukausi alkaa. Ja ehkä osittain kyse on omasta itsevarmuudesta puhua englantia; mitä enemmän hengaan vaihtareiden kanssa päivisin, sitä helpommin tulee juteltua myös natiivienglantilaisten kämppisten kanssa iltaisin.

”Ihmisten väliset suhteet ovat kuin tiheitä metsikköjä. Tai ehkä ihmiset itse, hekin ovat metsiä, polkuja polkujen jälkeen avautuu heissä, polkuja jotka säilyvät tuntemattomina toisille, avautuvat vain sattumalta joillekin jotka osuvat kohdalle.” (Riikka Pulkkinen)

Vaihtarin elämässä näitä polkuja avautuu aika paljon. Uusia ihmsiä tulee jatkuvasti, ja varsinkin vaihtarit ovat aika innokkaita luomaan uusia kontakteja. Paikallisilla on jo oma sosiaalinen verkostonsa, mutta vaihtarille uusi kohtaaminen voi aina olla uusi, pitkä ystävyys, joka täytyy yleensä saada syttymään niinkin lyhyessä ajassa kuin puolessa vuodessa tai vuodessa. Eli siis saappaat jalkaan ja uusia polkuja tallaamaan.

Ai joo, ja onnistuin saamaan viime maanantaina töitä pohjanmaalaisesta maakuntalehdestä Ilkasta! Aika moni tämän varmaan onkin jo kuullut, kun olen levitellyt tietoa melko ahkerasti. Aloitan luultavasti toukokuun lopussa, eli kotiudun täältä epäilemättä ennen kesäkuuta.

Mainokset

Leave a reply

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s